Aamulla kun heräsin sankkaan räntäsateeseen, päätin että iltapäivällä menen elokuviin. Samalla jatkoin Valvojaiset-kirjan lainausaikaa, en ole sitä edes aloittanut. Halusin nähdä parhaan elokuvan Oscarin saaneen mykkä- ja mustavalkoelokuvan The Artist.

Kokemus oli vänkä, kuin hyppäys sellaiseen menneeseen, mitä olen nähnyt vain televisiossa ja sielläkin ennen kaikkea Chaplinin leffoja. Pääroolin esittäjä sai myös Oscarinsa, eikä ihme: hän on kuin ilmetty Valentino - paljon parempi painos tosin - ja hänellä on erittäin ilmeikkäät kasvot sekä kosolti karismaa. Tarina on yksinkertainen: rikas ja kuuluisa mykkäelokuvatähti laitetaan syrjään, kun äänielokuvat valtaavat teatterit. Hänen ohimennen tapaamansa tanssijatähtönen nousee kuuluisuuteen ja molempien tiet risteävät ja lopulta kohtaavat. Happy End kuuluu myös asiaan. Ja suloinen pikku koira. Ja tietysti ääni.

Ei se mikään taivaita hipova elämys ollut, pikemminkin sievä sympaattinen pikku tarina. Joku voi olla toista mieltä ja siihen hänellä on oikeus.

Koska kauppakeskuksessa liikuin, ostin parit rintsikat, kun Patricialla oli loppuunmyynti. Kotona heitin neljät vanhat roskikseen.

Merivesi oli aamulla - 0,5 astetta ja oikein oikein  ihanaa.