Eilinen aamu oli kiireinen, sillä piti olla jo kello 10.30 bussissa, joka veisi Hämeenlinnaan katsomaan neljästä Niskavuori-näytelmästä koottua esitystä, Niskavuori - Loviisan tarina. Samalla saisi katsastaa Hämeenlinnan Teatterin uusia tiloja Verkatehtaan Kulttuurikeskuksessa.

Verkatehdas on kaunis punatiilinen kompleksi. Samanlaista  olen ihastellut ainakin Tampereella ja Kouvolan kupeessa. Kameraa en sitten ottanut mukaan ja kyllä keljutti. Lounaaksi tarjotut kaalikääryleet olivat maittavia, tilat tavallisen kolkot. Seura onneksi oli mukavaa.

Entäpä näytelmä? Se oli liian pitkä (yli kolme tuntia), erityisesti ensimmäinen puoliaika ikävystyttävä, nukutti. Monet näyttelijät eivät olleet oppineet äänenhallintaa eivätkä artikulointia, joten heidän piipitystään oli vaikea kuulla. Jotkut karrikatyyrit toivat mieleen seuranäyttämön tai kesäteatterit. Näytelmästä puuttui myös draaman taju, se oli lattea eikä noussut siivilleen kuin paikoin toisella puoliajalla. Ritva Oksaselta vanhana Loviisana odotin paljon - ja petyin. Hän oli jotenkin liian kova, takeltelikin vuorosanoissaan. Täydet pisteet annan vain salskealle Turkka Mastomäelle, joka tulkitsi komeasti kaikki kolme keskeistä Niskavuoren miestä.

Kotona olin vasta pimeän aikaan hiukan ennen TV1:n iltauutisia. Eikä posti ollut kantanut odottamiani lehtiä: torstain Anna puuttuu, samoin perjantaisin ilmestyvä Suomen Kuvalehti.

Tänään, Pyhäinpäivän iltana, kävin kirkolla hiljentymässä ja sytyttämässä kynttilän vanhempieni muistoksi. Laitoin sen valkokylkisen koivun juureen: