Olen vihdoin kunnostautunut harrastamaan. Viime viikon torstaina olin oopperassa. Näin ja kuulin vähemmän tunnetun italialaisen Umberto Giordanon oopperan Andrea Chenier. Siitä sanottiin mm. että se kertoo rakkaudesta vallankumouksen pyörteissä. Netissä houkuttimena ollut aaria La Mamma e morta lopullisesti vakuutti.

Olimme ystäväni kanssa oopperatatolla jo niin hyvissä ajoin, että ehdimme kuulemaan teosesittelyn. Siitä jäi mieleeni ainoastaan se, että Giordano antoi Toscan Puccinille ja että esittelijän ääni kimposi pahasti seinältä toiselle osumatta korviini. Kokemuksena ooppera oli jotenkin - mitäänsanomaton, vaisukin. Eikä edes tuo La Mamma-aaria noussut kauniina. Pettymys kaiken kaikkiaan.

Mutta torstain jälkeen tuli perjantai ja Espoon Teatterissa Kaisa Korhosen ohjaama Idiootti. Ja se korvasi kaiken: se oli suorastaan hurmaavan upeaa aitoa teatteria. Loistavia näyttelijöitä ja se sanoma - se vieläkin kiertää päässäni ja etsii ratkaisua, ajatuttaa.  Tällainen ilta on sata kertaa parempi kuin joku hömppä farssi jossakin toisessa talossa!

Lauantaina sitten oli ihan pakko mennä kirjakauppaan ja ostaa Kjell Westön uutuus, Älä käy yöhön yksin. Jos pidit hänen edellisestään (Missä kuljimme kerran), pidät tästäkin. Tarina vain vie mennessään.

Tänään olenkin sitten vastapainoksi vain pyöräillyt salille ja uimaan mereen, ja löhönnyt sängyllä Kotiliettä ja Gloriaa lukien.