Hui mikä ilma oli tuolla ulkona! Kauheassa puuskaisessa tuulessa ja sateessa kävelimme Johanneksen kirkkoon, missä ainakin minä istuin  housun lahkeet märkänä joululauluja kuunnellen.

Itse konsertti oli minusta flat, vähän kuin pannukakku. Onneksi kuoron solistina laulanut oopperalaulaja Hannu Jurmu pelasti kaiken laulamalla komeasti Oi jouluyön ja En etsi valtaa loistoa.  Ja mikä parhainta, minä sain laulaa Hoosiannaa.

Seuralaiseni, ystäväni on hän, jolla on astma geenissä 7. Meillä on reilut kymmenen vuotta ikäeroa. Olemme olleet ystäviä 80-luvun puolivälistä alkaen, hyviä ystäviä, voisin sanoa. Enää en ole ystävyyden laadusta kovinkaan varma. Mitä vanhemmaksi ystäväni on tullut, sitä vähemmän häntä kiinnostaa minun asiani tai mielipiteeni. Hän tavallaan vaikenee minut kuoliaaksi (ja silti kutsuu vähän väliä luokseen, kahville jne) ja täyttää tilan pulputtamalla itsestään, edesmenneestä miehestään, lapsistaan, lapsenlapsistaan ja ihmisistä, joita en tunne. Kerran hän sanoikin, että ei häntä toisten (lue ystävien) asiat kiinnosta!

Minusta ystävyys on vuorovaikutusta, antamista ja saamista. On se iloa myös ja suurta ymmärrystä, kiinnostusta ystävää kohtaan. - Tältä ystävältäni jolla on astma geenissä 7, minä en ole saanut muuta kuin kahvia ja hyvää ruokaa pitkään aikaan.