Olin Cornwallissa, Callingtonin kaupungissa 31.5.-9.6. Kaupunki on lähellä Tamar-jokea, mikä on rajajoki Cornwallin ja Devonin välissä. Cornwallin lipussa on valkea risti mustalla pohjalla. En siihen koko aikana tottunut, vaikutti kuin siellä olisi ollut suruliputus aina vain.

Tässä kaunista rannikkoa Tintagelissa, missä kuningas Arthurin sanotaan syntyneet 1200-luvulla. Kallioilla on vielä jäljellä jäänteitä hänen linnastaan, samoin muusta asumisesta.

Matkaseuranani oli Pantteri, isäntäpari kirjeenvaihtotoverini Pamela miehensä Johnin kanssa - he olivat viime kesän vieraani parin viikon ajan. Ja toden totta, visiittien järjestys olisi pitänyt olla toinen: ensin me siellä ja sitten he täällä!

Kun katsoin viime kesän kuvia tulin siihen tulokseen, että he ehkä eivät viihtyneet Suomessa. Hymyjä ei kuvissa juuri näy, ainoa selvä poikkeus on heidän 43. hääpäivänsä mökilläni, jolloin jo aamulla tarjoilin kuohuviiniä. He eivät ikinä hihkuneet - saati sanoneet - että onpa kaunista tai ihanaa. Eivät edes silloin, kun oli jumalaisen kaunis auringonlasku mökillä tai kun ajelimme pitkin Saimaan rantoja. Mutta kävi selväksi, että Helsingistä he eivät pitäneet.

Sormustinkukka - digitalis - kasvoi kaikkialla kuin konsanaan horsma meillä. Aina ylväänä ja niin suoravartisena.

Ruoasta en kehuja saanut, en kiitosta mikä aina sanotaan, kun pöydästä noustaan. Mutta kehtasivät pyytää niitä kolmea eri hedelmää ja sipsejä. Kun muistelen mitä meille tarjottiin, olisi pitänyt meidänkin ymmärtää vaatia vaikka kunnon ruokaa. Ja salaattia.

Meillä oli Englannissa aina aamiaiseksi muroja. Monenlaisia. Yksi laji oli kallis, sitä ei olisi ostettu, ellei olisi saanut kaksi yhden hinnalla, sanoi Pamela. Hedelmät aina laskettiin. "Onko Pantteri syönyt nektariinin", kysyi Pamela kerran, kun yksi neljästä oli poissa.

Oikeaa ruokaa saimme kaksi (2) kertaa: sunnuntaina jokainen sai pienen ja melko kuivan palan lampaan lihaa + yhden makkaran ja lisukkeita, ei salaattia. Toisena kertana Pamela osti valmiiksi grillatun kanan. Kun hän tuli autoon hän sanoi, ettei kanaa vielä oltu alennettu vaan hän joutui maksamaan siitä täyden hinnan. Syö siinä sitten onnellisena kallista kanaa!  Sipsien tarjoilu päivällispöydässä - kyllä! - loppui siihen, kun Pantteri erehtyi kehumaan niitä hyviksi.

Tintagelissa oli aivan ihastuttavan kaunis harmaa kivirakennus, vanha postitalo (Old Post Office). Se on rakennettu vuosina 1350-1400 eli on lähes 700 vuotta vanha. Vuosien saatossa rakennuksen kivikatto on laskeutunut viehättävän aaltoilevaksi.

Me elimme kuin pussin perällä. Maailman menosta emme tienneet mitään, sillä sanomalehteä ei taloon tullut, televisio oli rikki, radiota ei näkynyt olevan eikä autossakaan radio (oliko sitä?) ollut koskaan auki.

Kun astuimme ensi kertaa heidän kotiinsa, en saanut sanaa suustani. Onneksi Pantteri osasi ynähtää, että onpa katto matalalla ja talo vanha. Vanha se olikin, 150-200 vuotta kuulemma. Mutta se siivo oli sanoin kuvaamaton. Niinpä emme koskaan jääneet katsomaan astianpesua, olisi saattanut juuttua pala kurkkuun. Kodissa mikään ei ollut kaunista. Parhaat ja kauneimmat ja ehdottomasti siisteimmät olivat meidän huoneemme yläkerrassa.

Tavistockin lähellä oli Sir Francis Draken kotilinna, Buckland Abbey, kauniine puutarhoineen. Herra kunnostautui kuningatar Elisabeth I:n aikana: ensin hän ryösti espanjalaisten kauppalaivojen saaliita tuoden rikkauksia maalleen ansaiten ritarin arvon, sittemmin hän itse löytöretkeili kaukaisiin maihin ja vaurastui.

Kylmäkin siellä oli ja kosteaa, kun ei lämmitetty vaikka ulkona asteet yöllä lähentelivät nollaa. Hot water bottle lämmitti ja kuivatti sängyn mukavasti. Mutta omat vaatteet piti heti kotona pestä, oli niitä pidetty tai ei, sillä se haju oli saatava pois!

Kun alkujärkytyksestä selvisimme ja kun pääsimme näkemään kaunista Cornwallia, aloimme viihtymään. Meillä Pantterin kanssa oli hauskaa, me nautimme matkastamme ja näkemästämme ja myös näytimme sen. Hihkuimme kyllästymiseen asti "beautiful", "lovely" jne. Vaikka kaikessa muussa pariskunta kitsasteli, he kuljettivat meitä todella kiitettävästi toinen toistaan mielenkiintoisempaan ja kauniimpaan paikkaan.

Tavistock on Devonin puolella. Kirkko on nimetty Pyhän Eustachiuksen mukaan. Tällä paikalla on ollut kirkko jo 1265, tämä nykyinen on rakennettu 1400-1500 luvuilla. Sir Francis Drake saattaa olla kastettu täällä, varmaa tietoa ei ole, koska kirkonkirjat alkavat "vasta" vuodelta 1614.

Olimme myös kovin tyytyväisiä, kun pääsimme katselemaan paikkoja kahdestaan. Näin voimme esimerkiksi viipyä kaupoissa juuri niin kauan kuin halusimme. Voimme myös mennä oluelle, koska ja minne halusimme. Sekä ravintolaan, ihan mihin tahansa ravintolaan. (Ei aina siihen kaikkein halvimpaan ja siihen samaan, mihin aina on menty. Ja missä on ilmainen vessa - no kaikissa ravintoloissahan on!!)

Tuossa kuvan Tavistockin kirkossa viivyimme kauan. Sen jälkeen irrottelimme kauppakadulla. Tai siis Pantteri irrotteli: hän löysi kaikkea kivaa lapsenlapsilleen. Tämä ilo loppui hiukan liian lyhyeen, sillä Pamela ja John tulivat lounaalle samaiseen kaupunkiin. Siinä Pantteri hiukan hikeentyi, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin - saimme taas aimo annoksen kaunista nähtävää ja kuvattavaa ja hihkuttavaa!

Cornwallin nummia, the Bodmin Moor, taustalla vanhan kaivoskuilun maanpäällinen rakennus. Edessä oleva kivipaasi on yksi hurler, joita tällä alueella oli kaksi ympyrällistä. Tarinan mukaan nummille tuli sunnuntaina ihmisiä pelaamaan pelejä, mistä syystä he muuttuivat kiveksi.

Me pidimme kaikesta näkemästämme. Olimme aina innoissamme uuden edessä. Vaikka isäntämme epäilivät, mitä voisimmekaan nähdä Saltashissa. Tai Manchesterissa. (Tykkäsimme kovasti molemmista!)  Saltashissa oli kivaa, kun löysimme kaksi erityisen ihanaa paikkaa: Heritage-paikan pariskunnan, joka johdatteli meidät vanhan herra Elliotin museokauppaan ja sen sydämellisten naisten luo. Oluellekin pääsimme jopa ihka oikeaan beer gardeniin!

Saltashin kiva pub, The Two Bridges. Täällä joimme ansaitut oluet heidän beer gardenissaan ja kuvasimme kauniita kaksoissiltoja.

Kolme asiaa taitaa olla ylitse kaiken: ensinnäkin ne Cornwallin huikean kauniit rannikot ja rannikkokaupungit, ihana vihreä ja vehreä maaseutu peltotilkkuineen ja pensasaitoineen, kaiken yllä alla ja vieressä kukkiva luonto ja puutarhat tuoksuvine ruusuineen.

 

Näitä maisemia jaksoin katsella vaikka kuinka kauan. Vielä lentokoneessa matkalla Manchestriin oli silmänkantamattomiin tätä kaunista tilkkutäkkiä. Lentokentällä sain kauniin kiitoksen isännältämme Johnilta, kun hän lähtöhalatessaan sanoi, "we enjoyed having you".

Kentältä ostin englantilaisen heinäkuun Ellen, kotona huomasin että kansikuvan nainen on kotoisin - Tavistockista!