Englantilaiseni lähtivät tänään, vein heidät kentälle iltakuuden maissa. Kotiin päästyäni kaadoin itselleni hyvää valkoviiniä ja soitin Pojalle, sain pitkän puhelun ystävältä länsi-Suomesta ja soitin Pantterille. Jo alkoi helpottaa, mutta väsymys on alkanut vallata. Ei kai ihme, sillä olen ollut kaksi viikkoa passissa koko ajan, aamusta iltaan. Ruokaa ja juomaa on värkätty ja ostettu, virikkeitä haettu ympäristöstä ja bensaa on palanut. Toisaalta oli ihan kiva tavata heidät, mutta visiitin kesto oli liian pitkä! Tai olisi sekin kai ollut ihan ookoo, mutta kun minä en satu asumaan missään kartanossa eikä mökillä ole monia makuuhuoneita - muista huoneista puhumattakaan! Kyllä tämä tästä. Ilman ystävieni tukea en olisi jaksanut. Kiitos, Pantteri:)