Kaikkein kirkkaimpana mielessäni ovat leikit. Kavereita oli aina. Parhaimmat olivat  Pekka, Päivi ja Seija. Mutta löytyi läheltä myös Hannu, Paula ja Pirjo, Timo sekä moni muu. Ja monta pitikin olla, kun kadulla pelasimme neljää maalia tai perspalloa. Autoja ei kulkenut yhtä taajaan kuin nykyisin ja auton tullessa leikki tai peli keskeytettiin hetkeksi.  Pihoilla leikeissä kova sana oli kymmen tikkua laudalla ja vilkki,  mutta kaikkein hauskinta oli hypätä lautaa. Paras ja pisin lauta oli Päivin pihassa. Korkeimmat lennot sai, jos hänen isoveljensä Pekka oli suopealla päällä ja innostui lennättämään meitä tyttöjä. Ruutua hypättiin myös ja  paljain jaloin. Ei kesällä juuri kenkiä käytetty. Jalkapohjat olivat kovat syksyn tullen.

Yhteisöllisyys oli lujaa. Alussa kaikki mitä pihalla tehtiin näkyi tielle ja naapuriin koska pensasaidat joko puuttuivat tai ne olivat vasta pikku taimia. Me lapset  oikaisimme pihan poikki niin, että nurmikkoon syntyi polku.  Vanhemmat kielsivät käyttämästä oikopolkua. Lasten vanhemmat tunsivat toisensa, kyläiltiin puolin ja toisin. Meidät lapset laitettiin usein laulamaan vieraille, mistä en  pitänyt ollenkaan mitä isommaksi kasvoin. Naapurissa  sai pientä välipalaa, puutarhan tuotteita saivat kaikki ottaa. Meidän pihan erikoisuus oli ruohosipuli. Kaikki nyhtivät  siitä tupon ja kaikki haisivat sipulille.  Sitten kun olin jo muuttanut pois kotoa ja tulin kesällä käymään, juoksin ensimmäiseksi syömään marjoja tai etsimään herneitä. Porkkanan pyyhin nurmeen ja söin.

Päivin kodin takana virtasi  joki ja siellä rannassa oli tärkein leikkipaikkamme Pikku kukkula.Minusta tuntuu, että olimme talvisin siellä aina pimeän tuloon saakka. Laskimme mäkeä ja touhusimme . Pikku kukkulalla näimme Sputnikinkin kiitävän yli. Siellä koimme ensi ihastuksetkin: minä Päivin veljeen Pekkaan ja Päivi minun veljeeni.  Päivi, Seija ja minä perustimme kerran  salaseuran  nimeltään Kolmio.  Minun salanimeni oli Sherlok Holmes, Päivin Paul Cox ja Seijan Richardsson. Kokoonnuimme heidän lumilinnassaan.   Talvella hiihdin paljon, useimmiten Ukoskaan katsomaan ketä siellä on tai ketkä ovat jo käyneet eli ei kannattanut jäädä odottamaan.  13-vuotiaana hiihdin yli 200 kilometria talven aikana, mutta eräs luokkatoveri  750.  Kaikkein tärkein talviurheilu oli luistelu   soittoilloissa. Ekaluokkalaisina vielä leikittiin tippaa, mutta tokalla  se oli jo vanhanaikasta, nyt luisteltiin kahdestaan ja juteltiin.  Minun piti olla kotona yhdeksältä, mikä oli usein vaikeaa. Myöhästelin  enkä sitten  päässyt viikkoon jäälle, ”vaikka minun on melkein pakko päästä”.  Kaikkein kamalinta oli, kun rusettiaiset loppuivat sunnuntaina kymmeneltä!  ”On tää pentuna olo kurjaa, kun ei saa olla jäällä niin kauan kuin haluaa. Esimerkiksi Lea ja Päivi, joita aina verrataan minuun,  saavat olla niin kauan kuin haluavat ja se on oikein se!”

 Partiossakin olin. Päiväkirja kertoo, että  partionimeni oli Nöpö, mutta halusin vaihtaa sen Tikuksi., koska vartiomme  oli Kurre-vartio.  Partiolaisillakin oli illanviettoja. Yhdestä kirjoitin että  ”ensin oli jonkinlainen puhe, jos sitä voi puheeksi sanoa. Sitten tuli Huuhkaja-vartio huutoineen,  leiritulen ääressä soitettiin Kalevalaa.  Sitten olikin piirrettyjen vuoro ja kohta niiden jälkeen näytelmä  Antonius ja Kleopatra.”

Koska meillä oli äidin kotoa peritty piano ja koska äiti aina jouluisin soitti ja lauloi, halusin minäkin oppia soittamaan. Pääsin musiikkikouluun Unto Näkin oppilaaksi ja pian osasin soittaa Volgan lautturin ja Kerro kultainen kuu.  Aikanaan itkin, jotta olisin saanut mennä pianotunneille.  Ja sitten itkin, ettei enää tarvitsisi mennä.

Meillä oli ihan aluksi ulkohuussi  piharakennuksessa. Pelkäsin mennä sinne pimeällä. Jonkun oli aina seistävä ulko- rappusilla asiointini aikana. Äiti ja veljeni kiusoittelivat minua ja ottivat joskus mukaan leipäveitsen mörköjen pelottelemiseksi. En muista koska vessa alakertaan laitettiin, mutta muistan, kuinka olin lähdössä soittoiltaan ja huomasin, että kuukautiset olivat alkaneet.  Päivämäärä  oli 16.12.1958 eli olin 13-vuotias.  Äiti teki pumpulista ja verkosta siteen  - ei silloin ostettu kaupasta, en tiedä olisiko ollutkaan.

Yläkerrassa oli kaksi makuuhuonetta. Toisessa nukuimme veljeni kanssa kahden, toisessa vanhemmat. Vessan tulon aikoihin yläkertaan rakennettiin kylpyhuone pikku ammeineen. Se tuntui tosi hienolta.  Joskus kuulin isän kysyvän äidilta illalla, laittaako hän yöpuvun housut – ja äiti naurahti.  Parin vuoden kuluttua   vanhemmat siirtyivät nukkumaan alakertaan ruokahuoneen paikalle ja me  veljeni kanssa saimme omat huoneet.  Maalasin huoneeni seinät taivaan siniseksi ja tapiseerasin Beatleksien kuvilla, joita oli minulle tulevan Bild Zeitungin joka numerossa.  Ajan Säveliä myös luin ja Elokuva-Aittaa.

Keväällä 1956 koitti yhteiskouluun pyrkiminen. Pääsin sisään 82 pisteellä, vuotta myöhemmin veljeni 79 pisteellä. Molemmat saimme polkupyörät ja rannekellot.  Veljen pyörä oli  punainen vaihdepyörä, Monark-merkkinen, minun sininen  ja ilman vaihteita. 

Ensimmäisen luokan luokanvalvoja oli Anna-Maija Raittila, ”koko koulun suloisin opettaja” kuten kirjoitin päiväkirjaani. Ostimme kerran hänelle joululahjaksi 380 markkaa maksavan suklaalevyn, jonka hän sanoi antavansa  Lapin lapsille menevään keräykseen. Luokallani oli  41 oppilasta, 23 tyttöä ja 18 poikaa. Eräs Markku oli luokanjohtaja ja minä olin varajohtaja.  Lea oli paras ystäväni pitkään. Muistan, kuinka jopa opettelimme suutelemaan  voipaperi huulten välissä!   Pojista mukavin oli  Niku, joka ”soittaa minulle tavallisesti joka päivä”.  

Tykkäsin käydä koulua, koska siellä oli ystävät ja seuraelämä, ne  pojat. Olin keskitason oppilas: toiselle luokalle päästessäni lukuaineitten keskiarvo oli vielä 8,23 mutta siitä se pikku hiljaa laski seiskan tasolle. Kasveja kerättiin jo toisluokkalaisina. Heinäkuussa 1957 kirjoitin, että minulla oli 77 kasvia, ruusukukkaisista kaikki. Matematiikassa olin aina huono ja  kävin saamassa tunteja.  ”On se kurjaa, kun ei ole tarpeeksi älliä, niin täytyy käydä kaikenlaisilla tunneilla”, kirjoitin päiväkirjaan 5.3.1958.   Kielistä pidin, erityisesti englannista.  Seuraavana vuonna  kirjoitin, etten haluaisi olla poissa englannin kokeista.  Mutta kaikkein kurjinta oli  koulusta poissaoleminen siksi, että  silloin ei nähnyt ihastuksensa kohdetta.  Tunneilla kirjoittelimme toisillemme kirjeitä. Joidenkin opettajien tunneilla varovaisemmin,  ”kun se on niin natku”.  Ihastuksen kohteista jaksoimme todella kirjoittaa ja niitä vatvoa: ”Sillä on kauheen kivat farmarit, James Dean farmarit ja sellainen ihonvärinen jännä pusero sekä ruskea kiva lätsä.”

Minulla oli aina kirjeenvaihtotovereita. Muutama Ruotsista, hyvin monta Japanista, mutta he olivat vain niin kauan, kunnes olivat ehtineet saada toivomansa nuken Suomesta. Jossain vaiheessa minulla oli  paljon kauniita japanilaisia nukkeja. Englantilaisen Pamelan kansa aloitimme kirjoittaa, kun olin 12-vuotias. Pamela kävi meillä 16-vuotiaana, minä heillä Birminghamissa saman ikäisenä. Kävinpä ystäväni kanssa Pamelan  ja hänen miehensä Johnin luona Cornwallissa muutama vuosi sitten ja he vierailivat minun luonani.

Joululahjat olen useana vuotena luetellut huolellisesti.  50-luvun lopussa äiti oli saanut ultramodernin kukkamaljakon, kolme patalappua ja rusinoita. Iskä karvakengät, selänpesuharjan, rusinoita ja suklaalevyn. Veljeni sai Väslkärin Kertomusten osat 1-3, Aku Ankan, Buffalo Billin seikkailukirjan, suklaalevyn, rusinoita, pingis-mailan ja kolme palloa, lyijytäytekynän, kumin, terottimen,Lännen sarjat, rakettteja, hiihtohousut, sormikkaat ja sukat sekä yöpuvun. Minä sain suorat housut, nailonkarstatun puseron, kaksi kirjaa , lyijytäytekynän, finanssipelin, penalin, onnenrahan, hajuvettä,  ping pong mailan, sormikkaat, yöpaidan, rusinoita, suklaalevyn.  Veljen kanssa yhteisesti saimme Hexi-merkkisen kameran. Ei ylellisyysesineitä eikä määrällisesti yltäkylläisesti, vaan enimmäkseen suoraan käyttöön menevää  tarpeellista vaatetta.

Minun aikani yhteiskoulu oli maksullinen. Kolmannen luokan kevätlukukausimaksu vuonna 1959 näytti kuitin mukaan olleen  3.500 markkaa,, kun meitä  oli kaksi. Yhdeltä lapselta se oli 5.000 markkaa.  Kaikki oli kivaa koulussa paitsi opettajan lapsena oleminen. Tunsin olevani suurennuslasin alla ja jatkuvasati  tarkkailtavana. En ollut mallioppilas, vaan halusin rikkoa kliseisen käsityksen kiltistä ja minun mielestäni tylsästä opettajan lapsesta, olin hiukan villi ja kapinallinen. Kun lintsasin koulusta keväällä, koska rakastin ottaa aurinkoa,  tiesi äiti siitä jo kotiin tullessaan.  Kun kesällä aurinko haalisti  hiuksiani,  oli eräs opettaja kysynyt äidiltä, miksi tyttäresi värjää hiuksiaan.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                           

 

 

 

 

 

 

 

 

.