Ellei eilinen ollut kevättalven paras päivä, oli se ainakin yksi parhaimmista. Sää ja aikataulut olivat kohdallaan, kun teimme ystäväni kanssa treffit jäälle aamukymmeneltä. Siitä lipsuimme puoli tuntia, kun toivoimme kovan pakkasen hiukan vielä ehtivän lauhtua.

Meren jäällä oli melko hyvä hiihtää, vaikka lunta oli vain nimeksi ja todella jäisiä lämpäreitä paljon. Aurinko porotti siniseltä taivaalta. Kiertelimme lähisaaria. Kauempana löytyi kunnon latukin, ja se jos mikä oli ihanaa. Löysimme erään saaren sisäosista aurinkoisen ja tuulettoman paikan, jossa oli sopivasti myrskyn kaatama puu kuin penkki. Siinä sitten joimme monta kupillista kahvia, söimme ystäväni tekemät ihanat eväsleivät ja kanelipullat ja yritimme puheittemme lomassa kuunnella metsän ääniä.

Olimme liikkeellä neljä ja puoli tuntia!  Kun tulin kotiin, vielä suihkun jälkeenkin kasvot hehkuivat pitkään kuin nuorella tytöllä konsanaan. Onneksi väri laskeutui, sillä illaksi piti vielä ehtiä teatteriin katsomaan Kuninkaan puheen 3. pääharjoitus. Olin hiukan skeptinen näytelmän suhteen, kun olin ihan äsken nähnyt tämän elokuvan. Paljon niissä tietysti oli yhteneväisyyttä, mutta teatterin ja elokuvan keinot ovat niin erilaiset, että ei se haitannut. Oikeastaan tykkäsin näkemästäni, "ei huono", kuten Jorma Uotinen  sanoisi.

Loppuillan kruunasi Hjalliksen entisen presidenttimme haastattelu. On se aika velho mies, minusta ainakin tuntui kuin olisin ollut olkkarissani kolmisin heidän kansaan.