Aivan yllättäen jouduin serkkuni kanssa ulkomaille Tallinnaan. Torstai-iltana hänen työpäivänsä päätyttyä tapasimme satamassa, minä olin varannut hotellin ja matkan. Aika vilskettä oli laivalla, suurin osa taisi olla virolaisia miehiä, jotka menivät kotiin tehtyään ahkerasti töitä Suomessa. Me kilistelimme kuohuvaa ja kuplimme mukavasti. Ilta maissa sujui rauhallisesti, kävimme vain syömässä wokkia.

Mannerheim jätettiin väliin, vaikka näin kauniista ovesta sisään olisi päässyt. Näillä kulmilla on yleensä joku mummeli myymässä lapasia, ehkä viima oli karkottanut heidät suojaisempiin paikkoihin.

Meillä ei ollut mitään ohjelmaa. Ainoa varma kohde oli tässä vasemmalla oleva kahvila: siellä on aina nautittu kahvit, leivos ja vana tallinna.

Minä tietysti söin - kuten joka ikinen kerta - tämän ihanaisen marjarullan. Sääli vain, että jo muutama vuosi sitten tämäkin paikka koki muodonmuutoksen, modernisoinnin. Ennen vanhaan valikoima oli paljon suurempi ja asiakaskunnassa oli jopa paikallisia vanhempia rouvia ja herroja. Marjarulla enää muistuttaa entisestä.

Aamiaisella hotellissa kuulimme, että perjantai-iltana klo 22.00 on fudismatsi, Viro-Irlanti. Valitettavasti me olisimme jo tuolloin kotona. Irkkukannattajia oli vähän joka puolella (Hesarin mukaan parisen tuhatta), kaikilla päällään jotakin vihreää. Ja niinhän siinä sitten kävi, että irkut voittivat 4-0 ja pääsevät EM-peleihin, Viro jäi rannalle ruikuttamaan. Tässä herrojen vieressä on kiva irkkutyylinen pubi Hell Hunt, pitäisi taas joskus muistaa poiketa sinne.

Tallinnassa pitää aina kuolata meripihkakoruja. Satamassa melkein ostin kolminkertaiseksi kiepittyvän rannekorun, mutta kun en saanut kahta euroa tingittyä, jätin sen sinne. Sadamarketissa taisimme olla melkein ainoat turistit. Kävelimme vain läpi ne kauhistuttavat määrät enemmän tai vähemmän kammottavia vaatteita yms, löytöjä siellä voisi tehdä, jos saisi asioida kaikessa rauhassa, mutta kun ei, niin ei.

Lapset olivat koulussa, tämä vaikuttaa vaatimattomalta sekä ulkoa että sisältä. Toivottavasti opetuksen laatu korvaa ulkoiset puitteet.

Tässä puiteet olisivat kohdallaan: kauniit reliefit koristavat seiniä joiden sisäpuolella on luksusasuntoja.

Minä aina ulkomailla katselen kodin paikkaa - isäni aikoinaan katseli mökinpaikkoja. Tuolla kuvan keskipaikkeilla oleva ikkuna oli niin kutsuvasti auki, että voisin kuvitella asuvani siellä aina Tallinnassa käydessäni.

Tallinna on pieni kaupunki tässä lähellä, siellä tulee käytyä melko usein, mutta aina sieltä löytää jotakin uutta ihmeteltävää, Nyt löytyi tämä possuruokiin erikoistunut ravintola vaaleanpunaisine possuruukkuineen. (Emme kuitenkaan menneet sisään, kun ei sika maistu.)

Sää suosi meitä koko ajan: merellä ei myrskynnyt eikä maissa satanut. Kävelimme pitkin poikin hieman syrjäisempia katuja. Serkku kulki kiltisti minun tahtiini ja polveni pärjäsi oikein hyvin.

Ah näitä kukkia, mutta sinne jäivät. Kuten jäi tämä hirvittävä limusiinikin.

Jo laivalla juttelin Pojan kanssa ja sovittiin, että he tulevat lauantaina käymään. Tein lounaan, joka venyi mukavasti pitkälle iltaan. Katseltiin mm. Pojan lapsuuden kuvia ja keskusteltiin vilkkaasti, viihdyttiin. Minulla oli aamulla mitä parhain olo, joka vain parani, kun kävin pulahtamassa meressä. Tällä viikolla olen uinut kuutena päivänä - perjantai poikkeus, kun olin Tallinnassa - miikä tulkoon näin ennätyksenä kirjatuksi.

Kuvat on otettu vanhalla Nikon Coolpix -pokkarilla. En raaskinut ottaa parempaa kameraa, lisäksi se painaa enemmän ja on paljon isompi.