Kun tulin teatterista kotiin, piti heti tarkistaa, kuinka oli mennyt tämän iltainen erittäin tärkeä peli Blues-JYP. Ja hyvinhän se oli mennyt: Blues voitti upeasti ja on HIFK:n kanssa taistelemassa Suomen mestaruudesta.

Tämä on todella sensaatiomaista. Blues oli ennen play offseja sarjataulukossa sijalla 9. Se pääsi niin sanottuihin säälipleijareihin, joista on taas paljon kirjoitettu. Niitä on pidetty täysin turhina muutenkin niin rankassa peliohjelmassa, mutta turhina ennen kaikkea siksi, että sieltä ei ole noussut yhtään vahvaa joukkuetta mestaruusotteluihin. No nyt nousi! Ja se on meidän Blues. Kaksi pääkaupunkiseudun joukkuetta, aikamoinen hockey-kevät tässä on tulossa.

Pari sanaa on kirjoitettava tämän iltaisesta Kansallisteatterin esityksestä, Vihan veljestä.  Sen ensi-ilta oli pari päivää sitten, kritiikki oli Hesarissa tänään. Se ei ollut mitenkään hyvä, se oli ristiriitainen. Sen sijaan Turun Sanomien toimittaja oli aivan haltioissaan.

Me T:n kanssa olimme onnellisia, kun kummankaan ei tarvitse kirjoittaa näkemästään. On vaikea sanoa mitään. Näytelmä käsitteli koulukiusaamista, aihe on siis tosi tärkeä. Toteutus oli rankka eikä se antanut toivoa.

Näytelmä esitetään suurella näyttämöllä. Tänään yleisöä oli hirveän vähän - en ole koskaan ollut teatterissa, missä olisi ollut näin vähän väkeä. Oli ihan paha olla näyttelijöiden takia. Kaikki palvelut oli viety minimiin: narikassa oli vain yksi henkilö, väliaikatarjoiluun saatiin aikaan jono, kun siinä pisteessä oli (sentään) kaksi henkilöä. Ensi-ilta oli loppuun myyty, sillä yritimme saada sinne liput. Ehkä tämäniltaiseen yleisökatoon vaikutti tuo lätkämatsi, niin haluan uskoa.

Kyllä Vihan veli kannattaa nähdä. Se on rohkea veto uudelta johtajalta, Myllyaholta. Ei tällaista esitystä ole ennen Kansallisessa tehty. Tänä päivänä siellä näkee vahvaa uudenlaista ja ennakkoluulotonta teatteria, ja se on sitä mistä minä tykkään. Minä en pidä hilpeistä enkä turvallisista enkä varman päälle tehdyistä yleisömagneeteista. Noin yleisesti.