Olinpa eilen elämäni ensimmäisen kerran drag showssa. Kummityttöni L sinne minutkin kutsui ja lipun hankki. Aleksanterin teatteri eli vanha ooppera Bulevardilla oli paikka. Vettä satoi liki kaatamalla ja tuuli kovasti, kun kiiruhdin sisälle. Meillä oli paikat 1. parven toisella rivillä, mistä oli loistava näkyvyys ja kuuluvuus. Setätäteinä olivat Jarkko Valtee ja joku Osku (isännöivät jotakin ohjelmaa nelosella tiistaisin klo 19.30 miehinä, ja se kuulemma vasta vaikeaa onkin!), nimitys on heidän omansa. Esitys oli loppuun myyty, yleisö sellaista L:n ikäluokkaa ja nuorempaa.

Näin hauskaa en nyt heti muista vähään aikaan kokeneeni, ihan poskilihakset väsyivät kaikesta nauramisesta. Estradilla piipahti paljon tuttuja kotimaisia ja kansainvälisiä tähtiä, muistan ainakin Celine Dionnen, Madonnan, JayLon, Tina Turnerin, Cherin, Ville Valon, Dannyn, Paula Koivuniemen, Katri-Helenan, Kaija Koon, Maija Vilkkumaan - ja kaiken aikaa upeasti tanssivat upeakroppaiset Step Up -ryhmän tanssijamiehet. Puvut olivat toinen toistaan loistavampia (kirjaimellisesti), peruukkeja oli kymmeniä,  korot korkeat ja kapeat (kävelivät niillä mahtavasti!) ja säärensä suorastaan kadehdittavan pitkät ja kauniit!  Lopussa saimme ylimääräisen, kun niin kovasti taputimme. Tosin se taisi olla setätäti Jarkko, joka sanoi, kun joku huusi "lisää" - miltä sinusta sitten tuntuu, kun minä tulen neljältä vastaan kun pääset töistä ja huudan 'lissee'...:)  Ammattitaitoisia heppuja kertakaikkiaan. Pikkujouluviihdettä parhaasta päästä.