Teemalta sain tänään nauttia monta tuntia Placido Domingon suurenmoisesta äänestä. Ensin tuli upea Rigoletto Mantovassa, ooppera esitettiin oikeilla paikoilla. Päällimmäiseksi jäi tuttu aaria La donna e mobile, ja kauhistuttava loppu missä isä joutuu huomaamaan maksaneensa tyttärensä surmaamisesta. Vain yhdessä oopperassa oli onnellinen loppu: tenori ja sopraano poistuivat estradilta jatkamaan elämäänsä.

Mutta mikä ihmeellisintä, tämä suuri maailman tähti kertoi oppineensa oopperoista, että emme ole täällä sattumalta ja että on olemassa joku suurempi voima. "Miten pieniä me olemmekaan. Aika on suunnaton ja me olemme tällä planeetalla vain hetken. Nekin, jotka eivät usko, pyytävät hädän hetkellä apua Jumalalta. Täytyy olla joku."

Placido syntyi Espanjassa, mutta muutti jo pienenä poikana Meksikoon, sieltä päälle 2-kymppisenä Israeliin ja sitten takaisin Espanjaan. Maailman kansalainen hän on, laulaa kaikilla kielillä kaikkialla ja johtaa Los Angelesin ja Washingtonin oopperoita. Hän on niin hyvä näyttelijä, että esittäessään Otelloa hänestä tuntuu kuin hän puhuisi. Ja se rooli vaatii paljon; paljon ääneltä ja Shakespeare-tasoista näyttelemistä.

Onneksi ihan pian, jo tänä keväänä, meidän on mahdollisuus kuunnella tätä upeaa tenoria Lucia di Lammermoorissa suoraan Metropolitan Oopperasta. Taiteilijan tarkoitus on tuottaa onnea, sanoi Placido Domingo. Sitä odotellessa.