Kävin tänään elokuvissa katsomassa Clint Eastwoodin ohjaaman ja tähdittämän Gran Torinon. Sen sanoma oli rakasta lähimmäistäsi olipa hän minkä värinen tahansa. Muuten se oli aika keskinkertaisen löyhä.
Suurkirkon tienoo oli sinisenään partiolaisista, sillä partioviikko huipentui marsiin ja juhlaan. Ihan ensimmäiseksi minua tervehti tällainen tuulessa holtittomasti huojuva heppu:
Orkesteri soitti ja rymisteli ajoittain kuin rokkikonsertissa konsanaan. Mutta kun ystävyydestä laulettiin, että se ei kuole koskaan, vartiokunnat kävivät piiriin ja ottivat toisiaan kädestä:
Monilla oli mukana ämpärillinen saippuakupla-ainesta. Nämä eivät puhaltaneet kuplia, vaan kastoivat sulkismailan nesteeseen, nostivat mailan tuuleen ja tuuli vei kuplat mennessään! Nerokasta.
Lopuksi bändi soitti Maailman nopein mandoliini -biisin ja kaikki heiluttelivat huivejaan.
Samanlaista ja erilaista kuin ennen, kuin silloin minun partioaikanani. Oli kiva sivusta katsella tätä touhua.
Leffan jälkeen autolle ja kotiin. Suurkirkon takana oli kovin autiota, vain autoja. Tuo edessä oikealla on minun.
Kommentit