Asta-myrsky riehui vain puolisen tuntia, sen jälkeen oli melko miellyttävää nukkua suht raikkaassa ilmassa. Seuraavana päivänä oli vieraitteni 44-vuotishääpäivä, kuulin aamulla. Minulla sattui olemaan jääkaapissa pikkolopullo kuohuvaa, joten saivat oivallisen aamun aloituksen. Illaksi meidät oli kutsuttu naapurimökkiläisten luo - kaikenlaisia ihania tuoreita kaloja syömään.

Seuraavana aamuna vielä naapuri kutsui hakemaan kuumia savustettuja muikkuja. Todella herkullisia.

Savonlinnan Oopperajuhlille oli lähdettävä. 6-tietä ajeltiin ja hurjia näkyjä oli erityisesti Rautjärven kohdalla: puita nurin tien molemmin puolin, sähköjohdot maassa ja -tolpat sikin sokin. Veijo Rönkkösen ite-taide sai meidät haltioitumaan. Taiteilija itse kuoli keväällä ja nyt Parikkalassa mietitään, mikä taho jatkaisi hänen elämäntyönsä ylläpitoa ja esittelyä.

Savonlinnassakin näkyi myrskyn tuhoja ja kaikki niistä puhuivat. Ennen Elektraa kävimme Ristomatti Ratian upeita puhallettuja lasipulloja ihailemassa, sisäänpääsy kun oli ilmainen. Ja kahvillakin kävimme, jokainen maksoi itsensä.

Elektrasta olin kuullut, että siitä joko pitää tai ei. Pelotti kuinka käy, sillä tämä oli englantilaisen naisen (mies ei halunnut) ensimmäinen ooppera. Aluksi esitys tuntui tavattoman pieneltä siinä mahtavassa tilassa. Vain kaksi naista ja kaksi suurta punaista palkkia. Ajattelin jo, että oli virhe tuoda tällainen tänne. Pari ihmistäkin taisi poistua. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen kaikki jotenkin jäntevöityi, naisia tuli lisää näyttämölle ja draama tiivistyi. Lava vain jotenkin täyttyi, vaikkei täyttynytkään. Pidimme molemmat kovasti kuulemastamme ja näkemästämme.

Mies istui odottamassa autossa :). Hän oli kävellyt tovin, oli ollut oluellakin ("kamalan kallis") ja käynyt K-kaupassa ostamassa keksejä ja greippilimsaa ("hirveän kallista"). Me ostimme linnan pihalla yhteisesti pullon vettä ("tosi kallista"). Minä ostin bensaa enkä valittanut.

Viimeinen päivä mökillä oli jotenkin tyypillinen: ip ruoka, jonka minä teen kattausta myöten, sitten lämmitän saunan. Nyt saunoimme niin, että menin ensin, koska halusin olla just niin kuin minusta on hyvä. Nautin. Ja varmasti vieraanikin nauttivat, kun saivat olla omissa oloissaan omalla tavallaan. Saunomisten jälkeen hain kuumaa vettä ja pesin astiat. He istuivat pöydän ääressä ja joivat noin sadannen kupillisen teetä. Ja se tee tehtiin omista, Englannista tuoduista tetran muotoisista tee bagseistä - minun Earl Greyni ei käynyt alkuunkaan. Kahvinkin toivat kuin konsanaan Pihtiputaan mummo, joka vie JuhlaMokan etelän lomalle.

Lappeenrannan torilla aamun vilskeessä nautimme kahvit kera vedyn, joka siellä mielestäni kuuluu kerran kesässä syödä (itse maksettiin omamme). Iloinen yllätys oli, kun kojun pitäjällä oli 10-vuotisjuhlat ja saimme pullapalat sen kunniaksi. Torilta minulle ostettiin kaunis kimppu kuivakukkia (3,50). Itselleen he ostivat kivat keramikka-punos-korit (15,-) ja kovasti mielivät lasista painavaa vatia. Hallista ostin leivän ja pyöreitä isoja karjalanpiirakoita. Valleilla kävelimme ja ihastelimme maisemia sekä kaupallista tarjontaa. Taipalsaaren kirkollekin ajoin, kun Poika niin sitä tietä ja rakennusta viime kesänä kehui. Eikä syyttä. Lounaspaikan metsästys ei saaressa onnistunut: ainoa kiva paikka oli maanantaisin kiinni.

Mutta hyvää kotiruokaa saatiin Taavetin tienoilla. Makkarakeitto, punaviinimarjakiisseli ja ruokajuoma á 6,90. Sanomattakin on selvää, että itte maksettiin omamme. Hakiessani oman kiisselin sain vieraille vielä santsit! Ruuan jälkeen englantilaisiani alkoi kovasti nukuttaa ja se tarttui minuunkiin. Piikaan ja renkiin kurvasin kahville, kun muutenkin tykkään siellä aina pysähtyä.

Olen aina pitänyt Helsingistä. Se on kaunis merellinen kaupunki, erityisen kiva se on kesäisin. Siis sinne esittelemään nähtävyyksiä, joista eilisellä paluumatkallamme he saivat aavistuksen, kun ajoin sen läpi rantoja kierrellen. Yllätys taisi vain olla, kun menimmekin bussilla. Neljän euron lippu oli (taas) ihmettelyn aihe. "Ei se ole edestakaisen hinta, ei meillä ole sellaisia."  Ratikalla ajoimme Temppeliaukion kirkolle, sinne pääsimme sillä samalla bussilipulla! Turisteja siellä oli aivan valtavasti ja erityisesti japanilaisia. Kummityttöni vihittiin kirkossa, nyt se vaikutti kovin pieneltä ja vaatimattomalta ja kuluneelta. Petyimme. Kävelimme Töölönlahden rantoja, missä esittelin Kansallismuseon, Finlandia-talon, Urho Kekkosen muistoaltaan, presidenttien patsaat Eduskuntatalon edessä jne.

Koska päivä oli kuuma ja aurinkoinen ja me olimme kävelleet melkoisesti, ohjasin meidät Helsingin kansainvälisimmälle ja mielestäni myös mukavimmalle terassille. Jokaisella oli jano. Tarjoilijan kysymykseen "yhteen vain erikseen", vastasin kipakasti "erikseen". Minulle kiitos Karjala-olut, he tilasivat ison oluen ja lasin tuoremehua. Kun saimme laskumme, pöytään laskeutui hyytävä hiljaisuus. Paikka ei ole ns. halpa. Herrahenkilö katsoi kaihoisasti vastapäisen kioskin suuntaan ja ajatteli ääneen sen hintoja. Mielestäni elämässä ei aina pidä ajatella vain mitä joku maksaa ja mistä sen voisi halvimmin saada - ERITYISESTI kun heillä ei ole rahasta pula, päin vastoin. Onneksi työelämästä tuttu mies bongasi minut vessamatkalla, oli tosi kiva nähdä pitkästä aikaa. Englantilaisrouva sanoi menevänsä vessaan vain jos se ei maksa mitään... Ilkeäksi jo heittäydyin ja sanoin, että aiotko sitten pissata housuihin.

Kämpin terassin ohi mennessä oli pakko yrittää keventää ilmapiiriä. Sanoin, että onneksi en tuonut teitä tähän, olisi tullut vielä kalliimmaksi! Jo irtosi hymyjäkin ja keskustelimme taas normaalisti. Kauppatorilta palatessamme kysyin, menemmekö ravintolaan syömään vain tilaammeko kotiin pitsat. Arvaa miten kävi?

Kuvat edelleen englantilaisten ottamia.