Toissa yö sujui buranan merkeissä. Särki hammasta. Olin jopa vihainen hammaslääkärilleni, jonka luona ravasin koko syksyn juurihoidoissa. - Sain ajan kaupungin akuuttihoitoon 15-20 km päähän kotoa. Ihmeellisiä taikatemppuja ne ajanvarausihmiset meiltä potilailta odottavat: soitin pari minuuttia yli 7, he tarjosivat aikaa kello 8! Sanoin tarvitsevani hiukan lisää aikaa, sillä en olisi millään ehtinyt sinne ajoissa, en myöskään uskonut osaavani pimeässä suunnistaa oikeaan paikkaan saati näkeväni katujen nimiä. Loppu hyvin, kaikki hyvin sillä erittäin ystävällinen ja taitava hammaslääkäri aloitti uuden juurihoidon ja sain ensi kertaa elämässäni lähetteen sosiaalisen hammashuollon piiriin. Jee! Säryt loppuivat siihen.

Iltapäivällä minut oli kutsuttu paikallisen sovateraanijärjestön vuosikokoukseen. Kutsussa sanottiin, että minulle oli nimelläni varattu paikka salin eturiviin. Pukeutumisesta ei mainittu mitään, mutta arvasin, että tummaa sen pitää olla.

Kokouksen aluksi soitettiin Narvan marssi ja pidettiin hiljainen hetki poismenneiden muistoksi. Sitten jaettiin ansiomerkit. Minä sain hopeisen tunnustuksena ja kiitoksena ansiokkaasta toiminnasta sotaveteraanien hyväksi. Lopuksi otettiin yhteiskuva. (Se uusi on rintapielessä oleva ylempi, alempi on Äidin pronssimerkki, jollainen minullakin on, mutta tähän tilaisuuteen halusin tämän. Äidin Kalevala-koruista valitsin korvikset, rannerenkaan ja sormuksen.) 

Ystäväni Pantteri, huomaa ryppyinen kaula-aukkoni! Näin todistan vääräksi aiemman havaintosi siloisesta ihostani;)

Kokous olisi ollut kovin pitkäveteinen, ellei eräs nuoremman polven kannattajajäsen, jollainen minäkin olen, olisi pitänyt loistavan puheenvuoron siitä, että tileillä mahdollisesti olevat varat tulisi kiireen vilkkaan suunnata vielä elossa olevien veteraanien elämää helpottamaan. Hänen pontensa sai raikuvat aplodit.

Iltapäivä päättyi jaostomme yhteiseen kahvihetkeen, mitalikahveille. Meitä "sankareita" oli kolme, kaksi miestä ja yksi nainen. Oli oikein mukavaa. Minä viihdyn näiden ihmisten kanssa nyt kun tunnen kaikki. Enää en ajattele, että ovat niin vanhoja. Ei ihminen sisältä vanhene minnekään, ja _sen_ minäkin tiedän!