Äidin puoleisen suvun perinteiset Gabrielin päivän kahvit juotiin vasta eilen. Paikka oli tuttu Arppeanum (entinen yliopiston kemian laitos, tuo vaaleanpunainen oikealla) suurkirkon vieressä:

Talo on Edelfeltin suunnittelema, se valmistui v. 1869,  rakennushanketta johti kemian professori A.E. Arppe, jonka mukaan se on nimetty. Äitini oli omaa sukua Arppe. Suvun miehet ovat kautta aikain kunnostautuneet erityisesti kirkon miehinä, mutta myös teollisuudessa (laivat, sahat) ja lainlaatijoina. Tänä päivänä kaikki ovat ihan tavallisia tallaajia ja veronmaksajia. Kieltämättä pistää hiljaiseksi käydä säätytalossa tsekkaamassa suvun vaakuna muiden säätyläisten joukossa.

Takorautaiset portaat tilattiin aikoinaan Englannista, kun ei sellaisia Suomessa osattu valmistaa. Tuosta avonaisesta ovesta menin sisään, siellä on nykyisin kiva kahvila, Café Arppeanum, missä kokoonnumme. Koska olin hyvissä ajoin, päätin tutustua talon museon tarjontaan.

Nyt olivat esillä alusvaatteet, Iholla-näyttely yö- ja alusvaatteiden kehityksestä. Nuo liivit kiristivät 1900-luvun alussa parin naisen vyötärön kovin kapeaksi. Vaatteina ne ovat tosi kauniit pitseineen ja koruompeleineen. Ja mikä napittaminen - voiko tuota itse edes tehdä!

Mielenkiintoisia olivat myös yömyssyt. Vasemmanpuoleisen sanottiin olevan 1800-luvulta ja mahdollisesti jopa kuuluneen Elias Lönnrotin vaimolle. Keskellä on aamupäähine (mikähän sen funktio oli?) 1920-luvulta ja oikealla taas yömyssy 1900-luvun alusta. Kauniita, vai mitä. Mutta hiuksethan noissa menevät ihan lyttyyn - ja senaikaiset papiljotit, jos niitä oli olemassakaan, olivat varmasti kovia.

Näin tunnelmallisissa tiloissa kemian laitoksella opiskeltiin toista sataa vuotta sitten.

Sukukokoukseen oli kutsuttu puhujaksi eräs arkkitehti museoviraston rakennustaiteen osastolta. Hän kertoi mielenkiintoisia juttuja arkkitehti Anton Wilhelm Arppesta, joka oli ensimmäinen suomenkielinen arkkitehti maassamme (tai jotain sinne päin, herra puhui niin epäselvästi, että referaattia täytyy pyytää). Tämä Arppe työskenteli Helsingin klassisen keskikaupungin suunnittelijan, itsensä Engelin, työtoverina. Arppe-sukuselvityksenkin ostin kahdella eurolla, kun sen CD:llä sai. Sieltä pitäisi löytyä minunkin tekstiäni äidistä ja meistä lapsista.

Serkkuja oli kiva tavata: meitä oli neljä serkusta, yhden lapsi ja yhden mies. Toisesta haarasta vähän useampi.  Olen niin tyytyväinen itseeni, kun olen alkanut käymään näissä tapaamisissa (jo kymmenen vuotta sitten ainakin). Meillä oli lapsuudessa ja nuoruudessakin vielä oikein tiivis yhteys, joka sitten nuorena aikuisena jostakin syystä jäi.

Myöhemmin iltapäivällä, kun kävelin kaupungin läpi bussiasemalle, eivät katukahvilat enää olleet näin täynnä kuin keskipäivällä. Eikä ksylofonisti soittannut, tuuli oli muuttunut kylmäksi. Kurvasin vielä ison Stokkan uuden ruokakaupan kautta kotiin. Siellä Hullut Päivät jatkuivat ja monet ruuat olivat tosi edullisia.