Pakkasennätykset on kuulemma tänään rikottu. Kylmyyttä lisäsi kova tuuli ainakin täällä etelässä. Aurinko paistoi ja suorastaan kutsui ulos. Tänä talvena ulkoilu on todellakin ollut pukeutumiskysymys: käytetyimpiä vaatteitani ovat olleet syksyllä ostamani kevyet toppahousut, kaappien uumenista kaivamani villaiset urheilukerrastot, noin 30 vuoden takainen punainen untuvatakki ja tietysti turkki.

Kiipesin kalliolle ihailemaan lumipaakkuisia puita. Kuvasin monia kauniita, mutta kuvani eivät osanneet kertoa näkemääni. Katselin merelle, missä lumi kiilsi auringossa ja tuuli pöllysi.

Siis sinne, meren jäälle oli päästävä. Lumen alla oli taas märkää, tuulet ovat liikuttaneet jääkantta ja tehneet kauniita kuvioita.I

Istuin pitkään polvillani ja ihastelin tuulen leikkiä jäällä. Kylmä ei tullut, kun oli niin hyvin päällä. Ja kuvasin ja kuvasin, mutta ei minun pokkarini osaa vangita tuulta.

Tein pitkän lenkin jäällä ja nautin kun tuuli ja pakkanen nipistelivät poskia. Raatelukoiran (bullmanstiff) näköinen otus tuli isäntänsä kanssa vastaan ja minä suosiolla väistin sivuun. Tuota rotua pelkään, ne ovat mielestäni niin arvaamattomia, ainakin huonosti hoidettuina. Muuten tykkään koirista tosi paljon, onhan minulla ollut niitä kaksi.

Uuden hiiren - sellaisen johdottoman - otin tänään käyttöön ja olen myyty: se on ihana! Kuinka kummassa olenkin osannut olla uskomatta Poikaa, joka on aina puhunut tämän puolesta. Tätä voi käyttää milloin vasemmalla, milloin oikealla kädellä sotkeutumatta johtoihin.

Ihan kodin lähellä on tällainen lumeen hautautunut postilaatikko. Aika kiva. Kuinkahan posteljooni ylettää työntää lehdet ja laskut tuonne kitaan?

Illalla on pakko taas katsoa kisoja ja toivoa, että meidän Janne ja koko kvartetti pärjäisivät isossa mäessä Sveitsin Ammannille. Viime yön miesten taitoluistelut olisin halunnut nähdä, mutta piti tyytyä Hesarin selostukseen. Harmillisen iso on Vancouverin ja meidän aikaero näin urheiluhullun vinkkelistä.