Minusta on tullut himoulkoilija näiden pakkasten ja aurinkoisten päivien ansiosta. Ja mikä on liikkuessa, kun melkein edessä (vain pikkuisen puitten takana) aukeaa kaunis valkoinen merimaisema:

Hiustenleikkuumatkallani eilen poikkesin Indiskaan ihmettelemään, ja sinne tuli nuori nainen, joka jo ovelta hihkaisi "onpa ihana ilma". Kun sitten Sadulle kerroin tämän, hän sanoi, ettei enää uskalla sanoa mitään, kun suurin osa asiakkaista suorastaan vihaa näitä kelejä. Me ei ymmärretty ollenkaan.

Mutta hurjinta on se, että hiukseni ovat alkaneet harmaantua. Itsekin olin sitä mieltä kotona, kun peiliin katsoin. Raidat peittäisivät harmauden, mutta ne saan vasta ensi kerralla, ensi kuussa. Edessäni on kuukausi vanhuksen elämää, tahtoi sitä tai ei. Onneksi sentään ei ole sydänoireita, kuten kahdella ystävälläni. Heistä toinen menee maanantaina tutkimuksiin.

Keskiviikkona loppui pilates, ja hyvä niin. Tulimme ystäväni kanssa siihen tulokseen, että sitä pitäisi harrastaa todella pitkään, jotta salat aukeaisivat. Syvien vatsa-ym. lihasten käytöstä ja hengityksen oikeasta rytmistä liikkeen aikana siinä on kyse. Hengittämisestä saamaani oppia olen jo hyödyntänyt kuntopiirissä ja huomannut, että monet liikkeet ja/tai koneet ovat tulleet helpommiksi ja kevyemmiksi. Ja jos loppuelämän joka päivä tekisi yhtä vatsaliikettä aamuin illoin - ja jos loppuelämä olisi pitkä - ehkä minäkin saisin ihanan litteän vatsan ;)

Jääkaapin ovessa talletan magneettien alla tulevien rientojen pääsylippuja. Nyt niitä on kolme, tänään hankin paikan Metropolitanin Oopperaan, Ifigeneiaan Tauriissa, missä itse Placido Domingo laulaa. Menen lauantain 2. encoreen 5.3. Sitä ennen on kaksi teatteria. - Tänään olisi ollut Nixon Kiinassa, mutta se ei napannut. Avantoystäväni sen sijaan oli (ja siksi en ole tänään ollut meressä), kun hän halusi nähdä ja kuulla tarinan, joka on enemmän tätä päivää.

Ensi viikko on sitten talviloma, kun ei ole liikuntatunteja. Sitä suuremmalla syyllä toivon pakkasten jatkuvan, jotta intoutuisin joka päivä pitkälle lenkille. Lenkkini useimmiten joko alkaa tai päättyy tähän laiturille, josta kohtapuolin pääsen taas uimaan:

Vielä toistaiseksi on käveltävä kauemmaksi, missä pulputin pitää jääkannen loitolla :))