Eilen vietin serkkuni kanssa hienot vuoden 2011 päättäjäiset. Tapasimme Amos Anderssonin museossa, jonne Nordean toimeksiannosta oli pystytetty komea Valon rakentajat näyttely vuosien 1940-50 maalauksista, jotka löytyvät pankin kokoelmista. Näyttelytilat ovat kertakaikkisen ihanat eli Amoksen vanha koti: kuusi kerrosta plus puolikkaat päälle. SIellä on mm. vaikuttava kotikappeli alttaritauluineen, urkuineen.

Nordean taulujen lisäksi museossa oli arkkitehti Sigurd Frosteruksen modernin taiteen kokoelma 1900-luvun alkupuolelta. Ei voi kuin olla kiitollinen tällaiselle yksityiselle taiteen ystävälle, joka ensin kerää mittavan määrän taidetta ja sitten vielä antaa ne suuren yleisön ihailtavaksi. Me ihmettelimme taiteilijoiden energisyyttä. Heillä ei liene ollut ns. luppoaikaa, vaan kaikki aika on käytetty maalaamiseen. Matkoilta löytyi kauniita luonnoksia, oli matkapäiväkirjaa, korttia, tauluja koti- ja ulkomailta jopa pikkutarkkoja lyijykynäpiirroksia. - Sigurd itse tunnetaan Helsingin maamerkin, Stockmannin tavaratalon arkkitehtina.

Me aloitimme museon ylimmästä kerroksesta, missä oli Kai Vakkurin, Beninin taiteilijaresidenssin perustajan, keräämä Mama Wata -näyttely hänen eri puolilta Afrikkaa keräämistään puuveistoksista. Siellä oli ihan pikkiriikkisiä nukkejakin, samantapaisia kuin meillä veistettiin päreen valossa. Ajattelimme ensin, että lapset olivat niillä leikkineet, mutta ei, ne olivat talismaneja, joita oli pidetty mukana metsällä ja askareissa.

Tämä Afrikka-osio oli hieno jatkumo aiemmin päivällä näkemälleni. Olin saanut ihailla Akseli Gallen-Kallelan osin ennennäkemättömiä töitä Tennispalatsissa. Akselista ei voi muuta sanoa kuin että hän oli nero! Mykistävän kauniita olivat Kalevala-tulkinnat, Imatran koski ja oliko se Mäntykoski vai mikä Vienan Karjalassa Paanajärvellä. Entä perhepotretit ja muotokuvat, maisemat ja kuinka veden voi maalata niin välkehtivän kauniiksi!

Ja sitten Akselin ja perheen, vaimon ja Kirsti-tyttären ja Jorma-pojan matka Afrikkaan 1900-luvun alussa! Kuinka suomalaiset taiteilijat - joista aina sanotaan, että he elivät vaatimattomasti, jopa puutteessa - rohkeasti matkustivat Ranskaan ja Italiaan pitkiksi ajoiksi ja kuinka Akselin perhe sai Ranskassa (oltuaan siellä viisi kuukautta) idean matkustaa Afrikkaan. Siellä he elivät puolitoista vuotta masaiden mailla vuokratalossaan, musta mies piti sateenvarjoa taiteilijan pään päällä, kun tämä keskipäivän kuumuudessa maalasi. Välistä isä ja poika metsästivät, ainakin antilooppi oli saatu. Ja olipa taitelija pelastanut kerran vaimonsa ja tyttärensä vesipuhvelin hyökkäykseltä.

Karjalan, Ruoveden ruhtinas! Singota sun oli tehtävä, liekkejä lingota, rauhan et rakentaja, vaan sodan heittäjä, myrskyjen Kullervo, myrkyn keittäjä.

Euroopan, Afrikan emiiri! Vallata maat monet, taidetta huonoa tallata työs oli: kun sotavankkuris vyörivät, päällänsä mustat ja valkeat pyörivät.

Herttua hengen ja aineen! Taulumme, temppelimme, patsaamme, soittomme, laulumme kaikki nyt sinulle kantavat veroa. On osa niissä sun henkes neroa.

Näin kirjoitti Eino Leino Akseli Gallen-Kallelalle tämän 50-vuotisjuhlarunossa - ja voisiko sitä paremmin sanoa.

Mutta nyt:

Onnellista Uutta Vuotta 2012!