Viikko sitten vietin viikonloppua serkkuni maalla eteläisessä Suomessa. Ilma oli ihana, päivät aurinkoiset ja tyynet, yöt kylmät. Niinpä aamuisin saimme ihailla sankkaa sumua järven yllä, ei näkynyt vastaranta vaikkei se kovin kaukana ole.

Päivät kiersimme metsässä sienijahdissa. Siellä niitä aina on, kun on niin ihanat metsät: sammaleiset, mättäiset tasamaat. Jaksan aina ihastella serkkuni lähimetsiä, ei minulla kauniissa Karjalassa ole tällaisia:

Silmänkantamattomiin sammalpeitteistä kosteaa metsämaata, missä sienten on hyvä kasvaa. Sain kaksi isoa muoviämpärillistä putsattuja rouskuja, kangasrouskuja enimmäkseen. Haaparouskuja olisin mieluusti ottanut mukaan, mutta kun ei, niin ei. Sain myös ison kasan suppilovahveroita, joita kuivattelin kylppärin lattialla lattialämmön avulla. Kyllä nyt kelpaa odotella talvea, kun on mistä ottaa. Puolukoita ei siellä (enää) tänä vuonna ollut, viime vuonna keräsin nekin serkun mailta.

Lauantai-iltana saunan jälkeen herkuttelimme ravuilla ja kuohuviinillä, kampasimpukoitakin syötiin.

Ja nyt tekee talvi kai tuloaan. Äsken ainakin kova tuuli ja rankka sade ryöpsähti melkein sisään, oli pakko sulkea kapea tuuletusikkuna, joka on melkein aina auki. Loppuviikosta menen vaihdattamaan autoon talvirenkaat, kitkat - niillä voi hyvin ajella ja odotella ensi lunta.