Viikonvaihde sujui kovin teatteripitoisesti: perjantaina olin 2:ssa illassa katsomassa Espoonteatterin sensaation, Esitystalouden. Sen on kirjoittanut ja ohjannut yhteiskunnallisen teatterin ihmemies ja guru, Juha Jokela. Kaikki kevään esitykset oli loppuunmyyty jo kuukausi ennen ensi-iltaa. Niinpä odotukseni olivat tosi korkealla - ja siksi kai petyin. Ei auttanut sujuva dialogi, hyvä ohjaus ja loistavat näyttelijät. Paikka paikoin tykkäsin kovasti ja sitten taas en. Olen kriitikko Suna Vuoren kanssa samaa mieltä, kun hän Hesarissa kirjoitti, että näytelmä "ei ole helppo eikä halpa eikä ehkä täysin vaaratonkaan, mutta herättääkö se ketään?"

Eilen, lauantaina oli vuorossa Eugene O'Neillin Pitkän päivän matka yöhön Kansallisteatterissa. Nyt sain odotuksilleni vastinetta, sain huikean teatterielämyksen ja -kokemuksen, perinteistä draamaa sydänverellä piirrettynä. Kyllä suomalainen näyttelijä osaa!

Karvat olivat vuorossa tänään. Kummityttöni L:n kampaajan tiloihin pääkaupunkiin oli saapunut turkkuripariskunta Kokkolasta. L teetti äitinsä minkinpalaturkista lyhyen sporttisen ja kovasti suositteli minulle, että näyttäisin äitini vanhan biisamin, josko sitä voisi entrata. Ja voihan sitä, helposti: he lyhentävät sen polvipituiseksi. Näin saan "uuden" turkin edullisesti (eikös kierrätys ole päivän sana?).

Espa kylpi keskipäivän auringossa niin, että oli pakko kaivaa kamera esiin.

Uspenskin katedraalin kullatut kupolit kiilsivät auringossa, kuvassa ei niinkään. Ja lumikasat olivat yrittäneet vallata puiston.

Havis Amanda paleli lumessa merileijonista puhumattakaan!

Runeberg oli torttunsa syönyt, jalkojen juuressa lepäsi seppele sivalkoisine nauhoineen. Mikä oli auringossa ollessa, tuultakaan ei ollut kuin juuri nimeksi.

 Ikkunaostoksillakin kävin tyyriitä Mullberryn laukkuja ihailemassa. Sen jälkeen tulin suoraan kotiin potemaan sikaflunssarokotteen aiheuttamaa nuhaa, lievää sikaflunssaa. Ja ajattelemaan ystäviäni eri puolella kaunista talvista maailmaa. Hyvää Ystävänpäivää!