Ystäväni on jo kauan houkutellut minua kanssaan syömään hyvin. Ja nyt aika oli kypsä, tarvitsin irtiottoa koiran hoidosta, oli aika juhlan ihan tavallisena maaliskuun viimeisenä lauantaina. Polveni tosin kiukutteli pahasti, syksyn maalliin - irvistelin kivusta kävellessäni.

Suuntasimme Katajanokalle. Siellä ennen vanhaan työikäisinä kävimme molemmat hyvinkin usein syömässä, eri seurueissa tosin. Netistä varasin pöydän, "kivan ja rauhallisen".

Uspenskin katedraalin kultakupolit kimaltelivat kauniisti. Tässä ihan nurkan takana oli Lehden ensimmäinen toimipaikka kultaisella 80-luvulla. Itse asuin saaren toisella puolella mantereella, ja talvella muistan nauttineeni lyhentyneestä työmatkasta, kun pääsin jäätä pitkin ihan toimipisteen rantaan. Minulla oli muuten silloisessa työhuoneessani parveke (merelle), seuraavassa takka!

Kohteemme oli legendaarinen Bellevue, 1917 perustettu venäläinen ravintola. Suomalaisomistuksessa se nyt on, Ragni Rissaselle kuuluu. Mutta ruoka on ehtaa venäläisväritteistä joka lauantai: noutopöytä notkui mitä ihanimpia herkkuja.

Tässä kalaosastoa: blinit ja muikun mäti lisukkeineen, graavi ja savustettu lohi, ihanaa ohutta kaalipiirakkaa, sillikaviaari ja iki-ihana tatti-julienne. Ruokajuomana oli venäläinen sampanskoje Moskovan kirjamessujen muistoksi. Ja muutenkin.

Näin tunnelmallisen kaunista oli vieressämme. Ruoka oli tosi hyvää ja "erilaista". Laskun mukana tulleessa pikku historiikissa jopa sanottiin, että Bellevuen ruoka on venäläisempää kuin Venäjällä. Marski kuulemma harhautui omasta kantaravintolastaan Savoysta tänne aina kun kaipasi venäläisiä makuja.

Piristi kummasti. Jaksoin kotona ihan kevyesti katsoa Teemalta molemmat George Harrisonia käsittelevät ohjelmat. Beatleseista hän oli omassa teinin elämässäni huomaamattomin, olin suuri John Lennon -fani. Sänkyni viereinen seinä oli  tapiseerattu Bild Zeitungista (äitini oli jälleen viisas ja tilasi tyttärelle saksalaisen nuorisolehden, jotta tämä innostuisi kielestä) leikatuilla isoilla julisteilla. Dokkarit myös aivan ihanasti toivat mieleen 60- ja 70-lukujen hippiajat, joita elin vahvasti niin Uudella kuin tällä Vanhalla mantereella.

Kiva päivä se eilinen oli.

Ja lopuksi ihmettelyä tältä päivältä: Kerroin ystävälleni, kuinka eräs lähellä asuva ystäväni oli pyytänyt minua joko kävelylle tai uimaan tai molempiin. Kännyn toisessa päässä oleva totesi " eikös hän olekin naimisissa... miksi ei kävele miehensä kanssa." Minulta oli taas mennä herneet nenään - tämä on se samainen ystävä, joka ei voi ymmärtää, että mummina (ja ihmisenä) voin rakastaa ei-omaa-verta-ja-lihaa olevaa pientä tyttöä. Hohhoijaa.