Olen jo kauan halunnut tällaisia kuvia sivuilleni. Tosin toivoin, että ne olisivat minusta. Näissä esiintyy ystäväni, jonka kanssa käymme ainakin kaksi kertaa viikossa meressä. Tämä siksi, että olemme samassa kiertoharjoitteluryhmässä salilla ja siellä ystävystyneet.

Varttia yli kymmenen oli näin kaunista: tummat lumisadepilvet taas lähestymässä, pientä valon kajoa vielä. Ja pilkkijöitä piisasi! Yksi oli vasta lähdössä kalaan, kun pysäköin autoni siihen viereen. Sanoi, että "kyllä tämä aina kotiolot voittaa". Tähän aikaan talvesta täällä tulee kuulemma isoja ahvenia.

Noin sitä mennään juuri ja juuri plus-asteiseen veteen. Hanskat ja uimatossut ovat ihan oleelliset. Minä en käytä pipoa kuin vesi-ja lumisateella. Tänään oli täydellinen keli meille, kaunis ja tyyni ja pikku pakkanen (noin 5 astetta). Pilkkimiehet oikein pysähtyivät katsomaan uintiamme!

Siellä hän ui, aukossa, jota myös avannoksi kutsutaan. Avanto pysyy avonaisena pulputtimen avulla. Se on tuossa keskellä pohjassa, mutta aina uinnin ajaksi otamme sen ajastimella pois päältä. Katkaisin on pukukopin seinässä. Tää on aivan taivaallisen ihana harrastus! No niin, nyt sitten alkoi hiljalleen sataa lisää lunta :)