Kyllä meitä taas tänä sunnuntaina hellittiin, kun aamu valkeni pikku pakkasessa kirkkaaseen auringon paisteeseen. Ensimmäinen ajatukseni oli: heti uimaan! Maltoin kuitenkin mieleni ja istahdin toviksi aamu-cappucinolle Hesaria lehteilemään.

Kun ehdin rantaan, oli siellä vastaantulijoita melkein kuin Mannerheimintiellä. Uimakopissa oli tungosta, kävelijöitä ranta mustanaan, joku valokuvasi ja toinen puhui kännykkään. Syksyn värit ovat minusta tavattoman kauniit, vaikkei mistään värikylläisyydestä enää voi puhua. En väsy ihastelemasta kaislikon upeaa okraa ja meren ja taivaan sinistä liittoa.

Ahkerasti on laiturilla käyty, kun yön aikana syntynyt kuura on jo noin kulunut. Ja mikä hämmästyttävintä, sinä lyhyenä aikana kun rannassa olin, ehdin nähdä peräti kaksi miespuolista uimaria. Naisia tietysti monin verroin enemmän.

Mutta sitten siellä oli tosi hauska tapaus, tämä koira. Hän oli aivan innoissaan vedestä ja uimisesta. Kävi uimassa monta kertaa, juoksenteli häntä heiluen ja hymyssä suin laiturilla ja plumps, hyppäsi veteen! Isäntänsä kertoi, että koira on ollut sellainen ihan pienestä pitäen, menee veteen heti kun jäät sulavat.

Kotona olen sulatellut näkemääni ARS II:n taidetta. Kiasmassa on vielä ensi viikon esillä taidetta Afrikasta, ja millaista taidetta! Heti sisääntuloaulassa on suunnattoman suuri El Anatsui, pullonkorkeista ja metallijätteestä koottu seinävaate. Mary Sibanden nainen sinisessä palvelijan asussa hevosen selässä muistuttaa siitä kuinka Etelä-Afrikan rotuerottelupolitiikka pakotti erityisesti mustat naiset sisäköiksi valkoisten koteihin. Eräs valokuvaaja oli kuvannut Nigerian kansanperinnettä, kulttuurielämää, muotia ja arkkitehtuuria 60 vuoden ajan. Ja toinen kertoi tarinaa lehmännahoilla: hän toi 24 lehmännahkaisen armeijan, jonka mallina on nainen - karja on edelleen Afrikassa vaurauden merkki ja vaihdon väline esim. naimakaupoissa. Keraamikon suuressa maljakossa aids-hirviö hotkii kitaansa huolettomat hurjastelijat, jotka eivät käyttäneet kondomia. Yhdessä huoneessa kerrotaan monin videoin, kuinka Saharan autiomaassa käydään joka päivä kauppaa ihmisten hädällä ja halulla päästä Eurooppaan.

Yhteistä näille taiteilijoille on se, että he kaikki katsovat kotimaahansa kauempaa, he ovat jättäneet oman maansa ja ehkä juuri siitä syystä näkevät kaiken, myös muutoksen, paremmin. - Tekisi niin mieli vielä mennä toisen kerran Kiasmaan.

Ja juuri tällä hetkellä paikallinen ostoskeskus avaa joulukauden äänekkäällä ilotulituksella.

On se vaan niin väärin, että en saa blogin kuvausta muutettua: vaikka kuinka kirjoitan uuden tekstin ja tallennan, pomppaa vanha aina esiin. Taustan sentään sain vaihdettua, se on vanha Elegian luoma.