Tänään varmistui, että saan keskikesällä vieraita Englannista. Pamela eli Pam ja miehensä John tulevat. Johnia en ole koskaan tavannut, mutta Pamin olen tuntenut reilut 50 vuotta. Hän on minun ensimmäinen kirjeenvaihtoystäväni. Heti kun olin pikkuisen oppinut englantia, halusin käyttää sitä. Oli minulla kirjekavereita myös Japanista  ja he aina lähettivät kauniita pieniä nukkeja, ne valitettavasti ovat hävinneet elämän melskeissä. Mutta Pam on pysynyt.

Minä kävin hänen kotonaan ollessani 15-vuotias. Hän asui silloin Birminghamissa, tyypillisessä englantilaisessa kapeassa talossa. Pari asiaa muistuu välittömästi: kaameat  ruskeat pavut aamiaisella ja ammeeseen sai laskea vettä hurjan vähän, ei 20 senttiäkään. Koulua kävin Pamin kanssa viikon verran ja se oli jännittävää, kun piti luokan edessä kertoa Suomesta. Lake Districtillä kävimme vaeltamassa ja siellä tarttui haaviin yksi Ian-niminen nuorukainen. Oxfordissa ja jossakin päin Walesiakin kävimme. Oxfordin matkalla oli mukana myös ystäväni Marja, joka oli Lontoon esikaupungissa samaan aikaan ja tuli meille kylään. Ostimme samanlaiset ruudulliset vekkihameet. Kivoja muistoja kerrassaan.

Seuraavana kesänä Pam tuli Suomeen. Se oli kesä, jolloin suuri rakkauteni R jätti minut. Yhteinen aikamme Suomessa ei kai oikein auvoisesti minun mielestäni sujunut - kaverit olivat niin tärkeitä, vaikka kyllä Pam aina mukana oli. Muistan kuinka ajoimme Lahteen (miksiköhän sinne) näyttämään sisä-Suomea ja kuinka olimme mökillä. Pamelalla oli hyvä ruokahalu ja hän tykkäsi kaikesta, mitä äiti laittoi.

Pam meni naimisiin Johnin kanssa sinä kesänä, jolloin tulin suurta koti-ikävää tuntien Amerikasta. Hän pyysi minua yhdeksi morsiusneidokseen ja lupauduinkin. Ajattelin, että menisin laivalla Englantiin. Mutta kun näin kuvat suunnitelluista perienglantilaisista, aprikoosin värisistä morsiusneitojen pitkistä puvuista, päätin haluta heti kotiin. Ja se oli hyvä päätös se. Pamelalla on kaksi aikuista poikaa ja ainakin kaksi lapsenlasta, joista hän _aina_ kirjoittaa, siis kirjoittaa liikaa.

Pam teki suurenmoisen työn silloin, kun Poika oli aloittanut englannin opinnot - oliskos ollut 12-vuotias. Hän hankki puolitutun perheen isännäksi, ja siellä oli hyvin samanikäinen poika. Molemmat pojat olivat partiolaisia ja osallistuivat  suureen kansainväliseen Jamboreehen Sherwoodin metsissä. Tämä perheenäiti oli tosi mukava: hän toi aina aamuisin teen sängyn viereen yöpöydälle. Aamu alkoi rauhallisesti ja lämpimästi omassa sängyssä. Kun hain Pojan kentältä, hän puhua pajatti taukoamatta englantia ja kertoi, mitä kaikkea oli kokenut.

Nyt Pam & John sitten tulevat vieraikseni mahdollisesti heinäkuun 22. päivänä, lennoista riippuen. Ja lähtevät kotiinsa elokuun 5:nä. Kyllä siinä ehtii Suomea näyttää oikein hyvin ja piipahtaa ehkä Tallinnassakin. Toivon kovasti kauniita ilmoja, että mökillä olisi kiva olla.

Mikä parhainta, he kutsuivat minut ja jonkun ystävän (Pantteri, haloo!) luokseen ensi kesänä.