Hiljaisuudessa olen viettänyt nämä pyhät. Eilen en vienyt kynttilää kirkon kupeeseen, kuten viime vuonna. Sytytin hautakynttilän parvekkeelle, katselin sen lämmintä valoa ja muistelin vanhempiani. Tuntui tosi hyvältä olla näin "yhdessä".

Uimassa kyllä kävin. Oli jopa aallokkoa, vaikka laituri toimikin oivallisena aallnmurtajana. Pyyhe sen sijaan kieppui levottomasti. Kun nousin vedestä, huomasin että avainketju oli irronnut pyyhkeestä - onneksi ei tipahtanut mereen. Täytyy olla vielä huolellisempi tuon avaimen kanssa.

Tänään olen jahkaillut vain. Ja pessyt koneellisen pyykkiä ja astioita. Ja istunut koneella.

Helsingin Sanomat 5.11.2011.

Pikku Tinjan kanssa kävin leikkimässä perjantaina. Nyt on ihan oikeasti ehdittävä sinne useammin, sillä lapsi kehittyy niin nopeasti. Viimeksi hän konttasi ja nousi huonekaluja vasten ja tapaili askelia. Nyt kun isänsä tuli kotiin, hän käveli ensi kertaa ihan itse isiä vastaan ulko-ovelle! Ruokahalu on valtava, mutta ei ihme, kun hän on koko valveillaoloajan menossa. Kirjat kiinnostavat ja juttua tulee, me muut vain emme oikein ymmärrä. Tinja itse ymmärtää kyllä kaiken, mitä hänelle puhutaan. Minä mummina taas vallan sulin, kun pikkuinen halusi syliin ja painoi vielä päänsä olkapäätäni vasten.

Tarkoitus oli, että olisin ollut vain parisen tuntia, mutta me päädyimme katsomaan pariskunnan matkakuvia Roomasta, Firenzestä, Kilpisjärveltä, Sveitsistä, New Yorkista, Indonesiasta, Balilta nyt ainakin. Oli tosi viihtyisää. Yhteinen projektikin syntyi, mutta siitä aikanaan.