Amerikan paketin joulu on nyt valmis lähetettäväksi. Ostin Pentikistä ja Marimekosta. Ulkona en ole käynyt päiväkausiin ja suorastaan kaipaan lumen tuoksua ja raikasta ilmaa. Perjantaista lauantaihin olin mummeilemassa, kun kummityttöni mies lähti miesten kanssa metsälle. Pikkuinen oli kipeä, nuhaa ja yskää - tuntui tosi pahalta kun koko pieni varsi korisi. Kuumettakin oli. Yritin kanniskella häntä, mutta kun on kurja olo, äidin syli on paras paikka.

Kotia olen laittanut joulupukuun. Tämä asetelma on vieressäni oikealla puolella, kynttilässä on tietysti tuli. Liina on äidin vanha, se on vielä hänen pesetyksensä jäljiltä. Muistan, kun hain äidin viimeisen kerran jouluksi kotiini, hän levitti juuri tämän liinan olohuoneensa pöydälle - ja se pöytä on minulla nyt parvekkeella. Enkeleitä minulla on joka huoneessa kylppäriä lukuun ottamatta, sen helmoissa on kaksi matkaikonia: toinen on Heinäveden luostarista (ostettu paluumatkalla sukukokouksesta Kajaanista äidin kanssa), missä söimme ikimuistoisen maittavan yksinkertaisen lounaan luostarin puutarhan tarpeista ja toinen Tallinnasta, sen toin kerran äidilleni. Valokuvassa Poika mökin kuistilla. Jukkapalmun kauniin ruukun ostin kauan sitten kummityttöni äidin kanssa Pukaron Paronista Elimäeltä.

Vasemmalla puolellani hallin kaapin päällä on tuikkuja Iittalan lasikipoissa, olkipukit kuuluivat lapsuuteni jouluihin ja siksi ne ovat täällä tänäänkin. Tuo harmaa pitkäpartainen tonttu on rakas löytöni Helsingin Tuomaan torin myyjäisistä, se on tehty vanhasta aidan seipäästä ja on siten kierrätystä parhaasta päästä. Kaapin päällä on myös kasvava kokoelma pikku tavaroita maailmalta: kuivattamani sitrushedelmät Israelista, Tunisiasta, Marokosta ja Espanjasta, kivettyneitä koralleja Egyptistä hiekkarannalta (ei vedestä, en kerää ns. kiellettyjä esineitä). Punainen kapea liina on itse asiassa vyö, kauan sitten Tokiosta ostamani jukatanin vyö.

Ja taulut: kelopuukehyksisen osti äitini minulle kerran, kun kävimme yhdessä Luonnontieteellisessä museossa joulun aikaan, kultakehyksisen Lapin riekon ostin ystäväni taidenäyttelystä.

Kauimmaisena kodissani on tämä. Alimmaisena on isäni puinen matkalaukku. Siinä olivat hänen tavaransa, kun hän aikoinaan kotoaan lähti. Oli hän saanut hevosenkin - kertoi veljensä - mutta sen kohtalosta ei minulla ole tietoa. Isän kapsäkin päällä on minun Bahamalta tuomani kori, ja korin päällä olevassa linnassa on valot (se on ihan Stokkan kamaa ja suht tuore hankinta). Nuo koivupaloihin tehdyt tontut olen saanut äidiltäni, musta naamari on Tansaniasta, kivet sen edessä eri puolilta maailmaa, päällimmäisenä muutama valkea Egyptin Kuolleesta laaksosta. Naamari köllöttää tulitikkurasiakokoelmani päällä. Viimeisin tulokas on Havannasta, ja nyt olen lopettanut keräilyn. Näitä en raaski käyttää, mikä on aika hassua. En kyllä ole liioin katsellutkaan. Ehkä pitäisi.

Bahaman korin päällä linnan edessä on lintuja, niitäkin joskus keräsin. Iso musta on Pojalta kerran joululahjaksi saatu, sen vieressä vasemmalla aikoinaan anopin Amerikkaan lähettämät Oiva Toikan linnut. Ja taitaa siinä olla kristallilintu Norjasta, sinivalkea jostain Kiinan suunnasta (saatu) ja punatulkku ties mistä. Ikkunalaudalla olevan jugend-tyylisen 3-haaraisen messinkikynttelikköparin ostin 80-luvun lopussa isäni muistoksi, perintörahoilla. Siinä vieressä on rivi kauniita eri värisiä lasikannuja lapsuuden kodistani. Valokuvissa rakas Poika pienenä ja kummitytön vihkikuva, taustalla näkymättömissä isäni.

Olin päättänyt ostaa valkoisen amarylliksen, mutta kaupassa päätin toisin. Ja luulen, että äitinikin tykkää, sillä hänen kuvansa on kukan vieressä pikkupöydällä. Piano on vanha, se on äitini kodista kuten tuo taulu ja ihana vaaleanpunainen kannu, jota jo pikku tyttöni ihailin. Hopeisen kynntelikön saivat äitini vanhemmat pakkoasujilta kiitoksesi majoituksesta sotatalvena 1939-40.

Pianoa olen soittanut monta vuotta, niitä viheliäisiä Aaronin pianokouluja. Kuulemma itkin, että pääsisin soittotunneille ja sitten jo muistan itkeneeni, että saisin lopettaa. Ne pojat nääs alkoivat tulla aina vain tärkeimmiksi. Äitini soitti  jouluisin ainakin Oi kuusipuuta, mutta hän lauloi sen aina saksaksi O Tannenbaum. Kunnes kerran isäni kiukustui soitosta ja niin vaikeni piano. Minun piti aloittaa soittaminen eläkkeelle päästyäni, mutta ei siitä tällä vehkeellä mitään tule, on ollut virittämättä epävireisenä liian kauan - aivan kuin minäkin.

Mustan kukkapylvään ostin 90-luvulla silloiseen kotiini ja silloinen mieheni suuttui kovasti, kun toin sen noin vain kotiin, enkä konsultoinut häntä ollenkaan. Niinpä on aivan oikein, että sen päällä istuu hänen Teksasista Meksikon rajalta San Antoniosta raahaamansa elämänpuu, jonka halusin ja tietysti maksoin. Olimme siellä yhdessä työmatkalla molemmat.

Hassua miten ajatukset muuttavat tarinaa. Tämän piti oleman kertomus joulusta, mutta siitä tuli muistelo kaikesta mitä on ollut ja mikä liittyy minuun ja liikuttaa minua. Kotini muistuttaa jatkuvasti lapsuudestani ja tuo mieleen äidin ja isän. On minulla ollut ihan omiakin huonekaluja, mutta ne ovat saaneet väistyä näiden takia.

Vuodatus ilmoittaa, että käytän viimeistä 8 prosenttia kuvatilasta. Mitäs sitten teen, kun tila on loppu?