Eilen illalla tein jotakin sellaista, mitä en kuunaan olisi osannut kuvitella tekeväni. Olin virkkauskurssilla!

Minulla ei ole virkkuukoukkua (eikä enää puikkoja yms), ei lankaa, ei mitään mikä edes hiukkasen muistuttaisi menneestä. Onneksi ystäväni on himoneuloja, olen saanut häneltä jo kahdet ihanat villasukat, säären- ja käsien lämmittimet. Ystäväni tarjoili minulle 3,5 kokoisen virkkuukoukun ja lankaa, sellaista kaunista kevään vihreää puuvillalankaa. Olin valmis.

Kurssi oli läheisen ison - yllätyin, kuinka ison - käsityöliikkeen alakerrassa. Yläkerrassa oli lankoja, monenlaisia lankoja, hurjasti lankoja. Alakerrassa kangaspuut ja lisää lankoja, enimmäkseen hyvin paksuja matonkuteen tapaisia. Me istuimme pitkän pöydän ääressä ja aloitimme ketjusilmukoilla. Jatkoimme pylväillä, piilopylväillä ja yritimme jopa tehdä neliöitä, vaikka ne ovat vasta seuraavan tunnin aiheena. Kahviakin sai hakea eli oli melkein kuin ompelukerhossa. Hiljaista porukka oli, paitsi tietysti me jotka pulisimme koko ajan. Hauskinta oli havaita, etteivät ne taidot minnekään ole kadonneet. Ystäväni sanoi, että tämä on kuin pyörällä ajoa, säilyy selkäytimessä.

Ensi kerta on ensi kuussa ja sitten on virkkuukurssi loppu. En usko, että alan ihmeitä tekemään, mutta on tosi kiva tietää, että osaa!