Olipa ihana viikonloppu metsässä Varsinais-Suomessa: saaliiksi tuli lähes ämpärillinen siivottuja rouskuja, monta litraa kantarelleja, suppilovahveroita ja puolukoita, litran verran mustia torvisieniä.

Maasto oli aivan ihana: pehmeää kosteaa kaunista sammalta kaikkialla, oivallista kasvualustaa sienillle. Teimme kaksi iskua metsään. Ensimmäisen jo perjantaina ja toisen lauantaina käytyämme ensin torilla.

Siellä vallan hullaannuin, kun tarjolla oli äsken maasta nostettuja komeita kukkakaaleja ja kesäkurpitsoita. Muun muassa. Siellä on tosi kiva tori, jonne tullaan kaukaa, joten parkkitilaa on hyvin runsaasti. On siellä kirpparitavaraa ja vanhoja esineitä, savipaja, hyviä villasukkia ja kaikenlaista kädentaitoa.

Edit. syksyn ensimmäisen kokouksen jälkeen:

Tässä ensimmäisen päivän saalista, siis osa vain

Näin kauniin punaisia ovat puolukat metsissämme - ja niin herkullisia!

Viimeisenä päivänä vain putsasimme puolukoita ja raastoimme mukaan raparperia, pinaattia ja kauniita kukkia kimpun. Tämä on muistaakseni malvikki, suloisen kaunis kukka:

Ja koska päivä oli lämmmin, yllätin jopa itseni pulahtamalla veteen! Viime vuosi meni huomaamatta ilman kylmissä vesissä uiskentelua. Hyvältä tuntui (mutta en uskalla luvata jatkoa!) ja maisemakin oli niin tyyni ja rauhallinen.