Tulin juuri teatterista, Suomen Kansallisteatterista, katsomasta Kristian Smedsin ohjauksen Mr. Vertigo. Olen aivan myyty, ekstaasissa ja leijun. Tunnen kokeneeni jotakin ainoalaatuista. Ikinä en ole nähnyt mitään vastaavaa, ehkä en enää koskaan!

Näytelmä perustuu löyhästi Paul Austerin samannimiseen kirjaan. Olin ystävän kanssa, joka oli lukenut kirjan, minä en. Mutta ei se haitannut tipan tippaa.  Ystäväni T sanoi, että 1. puoliajalla ehkä vain 1/3 oli tuttua kirjasta, 2. puoliaika enemmän.

Kaikki oli ihmeellistä: aloitimme siten, että me 112 katsojaa - teatteri oli loppuun myyty kuten se on ollut koko ajan - istuimme keskellä näyttämöä ja  suuri sali aitioineen oli täysin tyhjä. Näyttämö pyöri kuten Pyynikillä konsanaan, mutta sillä erotuksella että se oli "katsomo" joka pyöri. Ensimmäinen näytös oli varsinaista ilotulitusta aisteille, alkukin kuin suoraan elokuvasta Ilmestyskirja. Nyt. Musiikkia ja kynttilävalomerta myöten. Toisen puoliajan alettua jouduimme yllättäen katsomoon - mutta vain hetkeksi, sillä pian meidät kutsuttiin takaisin näyttämölle, mutta nyt penkit kiersivät lavaa. Lopussa meitä kehotettiin tulemaan keskelle; kuuntelimme haikeaa jazzia loistavien muusikoiden, Verneri Pohjolan, Aki Rissasen ja Joonas Riipan esittämänä.

Näyttelijät olivat huikeita, erityisen huikea oli Tero Jartti lentopoika-Waltina. Hänen roolinsa oli äärimmäisen fyysinen ja vaativa, ja hän suoriutui siitä ilmiömäisesti. Oli nautinto katsoa hänen liikehdintäänsä (ja treenattua kroppaansa). Miksiköhän hän on pysytellyt poissa estradeilta viimeiset parikymmentä vuotta?  Jukka-Pekka Palo Mestarina oli myös vahva, samoin pidin Tea Istasta intiaaninainen Suen roolissa. Kristiina Halttu Mestarin naisena (jonka hän oli voittanut kreiviltä pokerissa!) oli juuri niin upea kuin vain voi olla. Minulle entuudestaan tuntematon Esa-Matti Longa veti monet roolinsa suvereenisti: Waltin musta veli ja eno, kuollut kreivi ja tolkutttomassa humalassa örveltänyt Amerikan farmari ("tiedätkös mitä, minäkin olen näytellyt").

Mistä sitten oli kyse? Vaikea sanoa, unelmista ainakin. Siitä, että jotkut unelmat saattavat toteutua, kun taas toiset sortuvat. Ja siitä, että me opimme toinen toisiltamme.