Serkulla on surua. Hän tuli juttelemaan ja vain olemaan. Houkuttelin hänet saaristoreitille katselemaan kauniita maisemia. Eturiviin oli päästävä, maksoi mitä tahansa. Tutut ovat näkymät vielä tässä vaiheessa: yleensä kävelen tuolla rantakallioilla, talvisin katselen niitä meren jäältä.

Vahinko, kun paatissa ei ollut selostusta. Tästä tornista haluaisin niin tietää edes jotakin. Vanha se ainakin näyttää olevan. Kaikki muut rakennukset olivatkin huomattavasti varhaisempaa tuotantoa.

Sileitä kallioita oli kaikkialla. Ja mökkejä, toiset huviloita. Tämä piiloutui upeasti kallioitten ja mäntyjen taakse.

Vasemmalla kuvan yläreunassa menee valkea laiva. Se lienee matkalla Tallinnaan. Tässä aukeni melkoinen selkä ja tuulikin tuntui viileältä.

Eikä se tuuli mitään, mutta sitten tulivat pärskeet jotka kastelivat meitä melkoisesti. Minä kiljuin ja serkku kielteli. Laiva niijasi aalloissa syvään ja me aloimme ajatella kelluntaliivejä, joita ei näkynyt missään (eivät olleet istuimen alla). Paleli jo melkoisesti ja shortsien sijaan ehdin toivoa toppahousuja.

Takaisin mentiin kivasta kapeikosta viereisen mökin piha-aitaa hipoen. Tämän jälkeen piti ihan henkäistä, kun yht'äkkiä olimme laiturikioskini kupeessa. Siinä minne aina pyöräilen, ostan kahvin ja jätskin ja luen iltapäivälehdet. Onneksi nyt pysähdys oli riittävän pitkä, jotta ehdin kipaista ostamaan meille jätskit. Nälkä oli meillä ollut jo pidempään - matkalla pitää saada ruokaa!

Niin lähellä ovat täyteen rakennetut rannat ja sileät kalliot pienine mökkeineen. Retkemme kesti kolme tuntia ja se oli halpa. Serkku maksoi vitosen ja minä euron vähemmän, kun olen eläkeläinen. Itse olimme ajatelleet, että tämä lysti maksaa varmasti noin pari kymppiä. Hieno päivä ja hieno kokemus.