Eilen Helsingin yliopisto ja Helsingin Sanomat järjestivät jo kolmannen Vox Helsinki -tapahtuman. Minut sinne sai lähtemään Helena Ranta, melkein entinen luokkatoverini ja kesän alun tapaamisen emäntä.

Puhujia oli kuusi ja he muodostivat kolme paria: Timo Airaksinen & Reetta Meriläinen, Martti Koskenniemi & Henrietta Grönlund ja Ilkka Malmberg & Helena Ranta. Kaikenkattava teema oli Aika hyvä ihminen.

Sali oli täysi, 700 mahtui. Filosofi Timo Airaksinen aloitti ja hän kyseenalaisti sen "onko hyvä ihminen myös onnellinen?"  Olemme simasuisia, kieli tekee hyviä asioita mutta teot pahoja. Edelleen muistelen yhtä hänen lauseistaan: "Mitään ihminen ei kadu niin kuin omia hyviä tekojaan." Ja tästä saimme esimerkin, konkreettisen.

Reetta Meriläiselle elämä alkoi maistua vasta kun hän löysi kuoleman, ruumiin, sisältään. Elämään tarvitaan kuolema., vasta kuoleman tiedostaminen saa ihmisen ajattelemaan, millaisen jäljen hän jättää.  "Ei elämää kuin peltoa voi niittää."  Kultalusikka suussa syntyminen on pahinta mitä ihmiselle voi sattua, sanoi hän, eikä hyvä lopu jakamalla.  Reetta Meriläinen oli ainoa, joka lähti yksilöstä- itsestään - ja yleisti. Kaunis ja rohkea puheenvuoro, oman perheenkin tarina.

Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi: "valistunut ihminen ei usko auktoriteetteihin, vaan päättää itse ketä ja mitä haluaa uskoa." Hän pohti oikeudenmukaisuutta ja asiantuntijuutta niin, että välillä oikein nauratti.

Helsinki Mission edustaja Henrietta Grönlund sanoi, että meillä vallitsee kolme koota: kilpailu, kuluttaminen ja kiire. "Kilpailun sijaan voisimme auttaa toisiamme."

Ja sitten oli Helenan vuoro. Hänellä oli muuten päällään se sama punainen jakku, jonka näin aivan äsken tv-uutisissa, kun häntä kuultiin Libyan suhteen asiantuntijana. Helenan mukaan "toimimattomuus tekee meistä rikoskumppaneita".

Helena Ranta puhui kauniisti ja koskettavasti näkemästään: Hän sanoi, että Srebrenicassa (entisessä Jugoslaviassa) hän katsoi pahuutta silmiin, mutta ei muista sen kasvoja. "Meillä on kaksi maailmaa, elävien ja kuolleiden maa. Niiden välissä on rakkaus. Ainoa mikä meistä jää jäljelle, on rakkaus."  Helenaa en voinut kuunnella kuivin silmin.

Niinpä Hesarin toimittajalla Ilkka Malmbergilla oli kova paikka nousta puhumaan hänen jälkeensä, varsinkin kun hän käsitteli arkea. Hän sanoi, että me esitämme sitä, kuinka meillä menee hyvin: albumeissa on pelkästään kauniita lomakuvia joita vielä vahvistetaan tarinoilla, upeita ruokakuvia jne - aivan kuten lehdissä ja  täällä blogissa ja facebookissa. Pelkkien onnistumisten esittäminen lisää lukijassa/kuulijassa tunnetta, ettei hän ole muiden veroinen.(Ehkä juuri tästä syystä anonyymit ilkeilevät blogeissa!)  Helpottaisimme toisten oloa kertomalla omista epäonnistumisistamme, sillä "maailma ei ole Hollywood. Täällä epäonnistutaan." Hän lopetti esityksensä vaimonsa sanoihin: "Hymyile. Huomenna on huonommin."