Olin Metropolitan Operassa vielä hetki sitten. Kokemassa ja näkemässä Puccinin Tosca-oopperan. Karita Mattila oli loistava Tosca - niin ihana-ääninen ja mikä näyttelijä ja mikä eläytyminen! Olen ekstaasissa aina vain.

Tosca tuli livenä ja se lähetettiin 42 maan elokuvateattereihin. Minä istuin Finnkinon salissa nro 3 Tennispalatsissa Helsingissä. Oli HD-teräväpiirtoa,  loistava äänentoisto ja esteetön näkyvyys lavalle. Näin hyvin monia kanssakatsojia Metropolitanin tuoliriveillä, mutta en tuntenut ketään. Pääsin myös backstagelle kuulemaan tuoreeltaan solistien tuntemuksia. Karita Mattila tuli 2. näytöksen jälkeen hikisenä liki suoraan vaativan - ja ah niin kauniin -  aariansa Vissi d'arte jälkeen haastatteluun ja oli hetken aivan muissa maailmoissa, kunnes tuntemamme Karita pääsi vauhtiin. Eläytymisestä kysyttäessä hän kertoi menevänsä kovin syvälle, "down to the pubic bone"! Häkellyttävää rohkeutta Ameriikan areenoilla, ja diivamme (joka sanoi että diivaksi tituleeraaminen täytyy ansaita, mutta laulajaksi tullaan ja opiskellaan)  vain nauroi ja sanoi että "ai tämähän on perheohjelma, eikö" ja jatkoi jutusteluaan asiallisesti. The   Metropolitan Opera jatkaa esityksiään, seuraava on Aida. Huomenna kun herään, katson tarjontaa ja käyn vapaiden paikkojen kimppuun. Haluaisin ainakin päästä kuulemaan yhtä maailman tunnetuimpaa tenoria Simon Boccanegrassa ensi helmikuussa. Mutta nyt hyvää yötä.