Nyt en enää nuku yksin. Hän on tullut kotiin, ja entistä ehompana!

Olen opetellut pienentämään kuvia. Tämä on ns. pieni web-koko. Sähköpostikokokin näytti olleen käyttövalmiina. Muuten olen vain lusmuillut: nukuin yhdeksään, kun nukutti ja sitten vielä loikoilin vähän, kun ei tarvinnut lähteä minnekään (ei edes uimaan). Yöpuku on vielä päällä. Imuria aion kävelyttää, vaikka käsi ei tykkää enää oikein mistään. Kaikki liikuttaminen koskee ja turvottaa. Pojalta sain hänen ortopedinsä tiedot ja olen päättänyt mennä sinne. Ensin pitää yrittää saada tuoreet röntgen-kuvat terveysasemalta, onnistuukohan se. Kivusta huolimatta elämä maistuu.