Miltä siellä valoisan aikaan näyttää? Ai tällaiselta.

Ympärillä korkeat vuoren seinämät, alhaalla vanhoja matalia rakennuksia joita kunnostettiin kovalla tohinalla. Liikennettä tällä kadulla vain yhteen suuntaan ja ihan kohtuullisen paljon, vaikkei siltä näytäkään.

Heti kulman takaa löytyi kaunis vanha kirkko ja ylös kiipeäviä rakennuksia.

Ja tässä osa pääkatua. Lähempänä rantaa - ja rantaan oli peräti 600 metriä - olivat ravintolat ja kahvilat. Ensin menimme istuskelemaan rantakadun kahvilaan ihmisiä katsomaan:

Kuvistani poiketen ulkona liikkui ihmisiä ja kahvilat olivat täynnä perheitä ja pariskuntia. Jalkapalloa pelattiin ja nukenvaunuja työnneltiin.

Tuonne ylös meillä oli ensin varaus. Siellä on upea 1500-luvulta peräisin oleva hotellikompleksi. Olimme tosi tyytyväisiä, kun asuimme kaupungissa ihmisten keskellä, tuolla olisimme vain toisten turistien joukossa ja autokin pitäisi olla jokapäiväistä liikkumista varten.

Kävellessä tuli nälkä. Istahdimme tähän perheravintolaan. Kadulla oli juuri sopivasti yksi pöytä vielä vapaana. Alkuun oli saatava saaren erikoisuutta, vesikrassikeittoa.

Ihan tavallista se oli, voisi sanoa jopa että perunakeittoa söin! Meren äärellä kala on taatusti tuoretta (sen me suomalaiset olemme kai iäksi menettäneet muualla paitsi mökkirannassa), grillattuja rapuja siis:

Kyllä nyt kelpasi ihailla torilta ostettuja rannerenkaita: