Kotipihalla on yhä valkoista lunta, jota satoi aamulla. Siitä en tiennyt laivalla mitään, vaikka katselin ja kuvasin hytin ikkunasta avautuvaa maisemaa. Mustanpuhuvia pilviä hyisen meren yllä. Ajattelin myös, kuinka kummassa voin vapaaehtoisesti tuossa vedessä uida - ihan puistatti koko ajatus!

Meillä oli oikein mukava matka. Pieni ihminen on helppo matkakaveri kunhan parit asiat pidetään kunnossa: ruoka-ajat, uniajat ja riittävä liikunta.

Pallomeressä hän viihtyi molempina iltoina. Meteli lastenhuoneessa oli korvia vihlova, Mummin piti välillä päästä pois huilimaan, vaikka toteutumatta jääneitä lastentarhaopettajan hommeleita vallan kiitettävästi tein. Äiti sai mennä kaikessa rauhassa shoppailemaan ja toimittamaan asioitaan, vanhin ja nuorin viihtyivät toinen pallomeressä ja toinen sen äärellä.

Tukholmassa oli lunta yhtä "paljon" kuin meillä tänä aamuna, kaupungissa sitä ei näkynyt ensinkään. Katukuvassa näkyi paljon eri-ikäisiä koululaisryhmiä, jotka olivat tulleet katsomaan kaupungin joulua. Suuren kuusen ympärillä yksi ryhmä 14-15-vuotiaita tyttöjä ja poikia jopa leikki piirileikkejä ja lauloi joululauluja! Ei onnistuisi härmäläisiltä, pojilta ainakaan - veikkaan.

Joulutorilta ostimme pikkiriikkisiä tonttuja ja enkeleitä. Minulla niitä on pitkä rivi keittiön ikkunalaudalla ennestään, nyt sain hiukan täydennystä. Serkulle toin keraamisen tontun istumaan vaikka rosollikulhon reunalle.

Lämmintä on ollut Stockholmissa, kun ruusut vielä olivat näin voimissaan! Valkeaa lunta pilkistää rippunen oikeassa alakulmassa. Plussaa oli yksi aste laivasta poistuessamme, päivän mittaan lämpeni vielä kaksi astetta. Silti viimassa tuntui, kuin olisi pikku pakkanen. Kävelimme paljon ja jalkani tuli tosi kipeäksi, mutta halusin olla ulkona ja halusin kävellä, kun oli niin hyvä ilma ja kaupungeissa kuuluu kävellä!

Matkamme päätarkoitus oli mennä Fotografiskaan valokuvanäyttelyyn. Se sijaitsee vajaan vartin kävelymatkan päässä Viking-terminaalista. Talo on punatiilestä ja veden äärellä, toisen kerroksen ravintolasta on upeat näkymät vanhaan kaupunkiin ja Gröna Lundin tivoliin. Lounastimme ensin ja onnistuimme saamaan ikkunapöydän. Minä söin maailman parhaan (runsaan) katkarapusalaatin. Kotomaassa ei yksikään rapu ole maistunut niin hyvälle ja raikkaalle.

Alakerrassa oli norjalaisen Margaret M. de Langin rujoja ja karuja kuvia, joita sävytti lohduton yksinäisyys.  Keskikerroksen näyttelyn nimi oli Inwards and Outwards, kuvannut Aitor Ortiz. Hänen valokuvansa olivat kuin maalauksia, vaikutelma kolmiulotteinen. Minulle tulivat Silja Rantasen maalaukset niistä mieleen. Näiden molempien näyttely jatkaa 4. maaliskuuta 2012.

Päätarkoituksemme olivat nämä mustavalkeat Nick Brandtin kuvat Afrikan villieläimistä ja luonnosta. Brandt kertoi videossa, kuinka hän on kuvannnut nämä pedot samalla lailla kuin ihmiset: menemällä lähelle.

Ei hän ihmisiäkään kuvaa 30 metrin päästä. Ei silloin saa persoonaa esille eikä yksityiskohtia. Eikä hän käytä teleobjektiivia samasta syystä.

Hän kertoi liikkuvansa erittäin rauhallisesti. Hän myös sanoi, ettei ota turhia riskejä. Panoraamakuvat olivat nekin mykistävän kauniit: vain liike ja kaikkialla ympärillä suuri avara luonto.

Jokainen kuva oli taideteos. Jokainen kuva myös kertoi katoamassa olevasta Afrikan luonnosta, erityisesti sen suurpedoista. Ostamalla julisteen tulin tukeneeksi eläinten suojelua. Nick Brandt perusti vuonna 2010 säätiön, Big Life Foundationin, suojellakseen Afrikan suuren mantereen luontoa ja eläimiä. Siitä löytyy lisätietoa osoitteesta www.biglifeafrica.org.  Jos haluat nähdä Brandtin upeat kuvat, sinulla on aikaa vain tammikuun 8. päivään!

GreenPeacella oli Fotografiskassa oma videohuone, missä näytettiin tuon suuren mantereen ekokatastrofeja. Koskahan me ihmiset heräämme toden teolla puolustamaan maapallomme ihmeellisen kaunista luontoa ja eläimistöä? Toivottavasti ei vasta sitten kun jo on liian myöhä. Kello käy, aikaa ei ole hukattavissa.

Kuvat on otettu surkealla Nikon-pokkarilla, kun en jaksanut ottaa kunnon kameraa.