Sunnuntai oli suuri ilon päivä onnistuneen parvekerempan ansiosta, mutta maanantai kaatoi minut sänkyyn. Reippaasti kyllä heräsin ja puin kuntosalivermeet ja jopa pakkasin uimakassin. Aamuteetä hunajan kanssa nautiskelin ja ajattelin, että kyllä kurkun karheus tästä häviää. Ei se hävinnyt, olo tuli aina vain huonommaksi. Onneksi tajusin, että nyt pukkaa flunsaa ja kuntosalin sijaan ajoin apteekkiin. Iltapäivällä minusta ei enää olisi ollut auton rattiin, sillä kuumettakin oli.

Pari päivää olen nyt viettänyt enemmän tai vähemmän sängyssä, välillä lukien ja välillä nukkuen. Hunajateetä ja Finrexiniä tulee kohta korvista. Onneksi ne naapurin lainaamat kirjat olivat osittain vielä lukematta - joku hetki sitten lopetin viimeisen.

Finlandia-voittajasta, Rosa Liksomin Hytti nro 6:sta otin niskalenkin. Se oli minusta kovin ankea ja junamatka eteni puuduttavan yksitotisena, vain kaupungit vaihtuivat: ankeaa Neukkulaa, juoppo ja likainen hyttitoveri, hirvittävä haiseva vessa, kertakaikkisen tapahtumaköyhää matkaamista. Kunnes päästiin Ulan Batoriin ja kirjan viimeisille kymmenille sivuille. Sitten alkoi tapahtua ihan paljon ja monella eri tasolla, syttyi valo ja minä melkein rakastuin siihen juoppoon matkakaveriin."Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi. Ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui." Nämä Jobin kirjan lauseet ovat kirjan ydin.

Huomenna aamusta on auto ajettava huoltoon, ehkä katsastukseenkin.